Vergangenen Montag Morgen war Begräbnis.
Man trug die Freiheit zu Grab.
Es war für mich beinahe ein alltägliches Erlebnis,
wie ich es öfter jetzt hab.
Man gab sich feierlich, um auszugleichen,
daß man sie mordete in West und Ost.
Sie lag in ihrem Sarg und sah so aus wie alle Leichen:
Jenseits von Sorge und Frost,
als könnt man sie erreichen
per Post.
Ich glaube, ihren Mördern war es peinlich.
Der eine weinte gar sehr.
Er fühlte sich verraten und verloren augenscheinlich,
weil sie nur tot war, nicht mehr.
Der Priester lächelte und trug Zylinder.
Familie gab es nicht, sie blieb allein.
An ihrem Sarge standen ganz besonders viele Kinder,
statt in der Schule zu sein.
Sogar ein kleiner Blinder
sah herein.
Man schloß den Sarg und ging zum Grabe.
Der Weg war lang. Das Glöckchen bimmelte und bimmelte
und hörte nie mehr auf.
Der Priester sprach ein letztes frohes Wort.
Man gab den Totengräbern rasch ihr Trinkgeld.
Und niemand sagte irgendwas von Mord.
Man schwieg sich aus, als wär man auch so tot wie sie.
Und dann war endlich das Begräbnis um.
Man traf sich noch zum Abschied vor den Toren.
Der Blick ist schön dort ins Tal.
Man wußte zwar, man hatte etwas Wichtiges verloren,
doch schien es seltsam egal.
Man stieg ins Auto ein und fuhr zum Essen.
Jemand versprach etwas, doch was verspricht's?
Am nächsten Morgen hatte man die Freiheit längst vergessen,
das ist der Schluß meines Berichts.
Auch in den freien Pressen
stand nichts.
Ihr Grab liegt hinten in der Nähe Don Qixotes,
und ich besuch es manchmal heimlich - und aus trotz.
Man trug die Freiheit zu Grab.
Es war für mich beinahe ein alltägliches Erlebnis,
wie ich es öfter jetzt hab.
Man gab sich feierlich, um auszugleichen,
daß man sie mordete in West und Ost.
Sie lag in ihrem Sarg und sah so aus wie alle Leichen:
Jenseits von Sorge und Frost,
als könnt man sie erreichen
per Post.
Ich glaube, ihren Mördern war es peinlich.
Der eine weinte gar sehr.
Er fühlte sich verraten und verloren augenscheinlich,
weil sie nur tot war, nicht mehr.
Der Priester lächelte und trug Zylinder.
Familie gab es nicht, sie blieb allein.
An ihrem Sarge standen ganz besonders viele Kinder,
statt in der Schule zu sein.
Sogar ein kleiner Blinder
sah herein.
Man schloß den Sarg und ging zum Grabe.
Der Weg war lang. Das Glöckchen bimmelte und bimmelte
und hörte nie mehr auf.
Der Priester sprach ein letztes frohes Wort.
Man gab den Totengräbern rasch ihr Trinkgeld.
Und niemand sagte irgendwas von Mord.
Man schwieg sich aus, als wär man auch so tot wie sie.
Und dann war endlich das Begräbnis um.
Man traf sich noch zum Abschied vor den Toren.
Der Blick ist schön dort ins Tal.
Man wußte zwar, man hatte etwas Wichtiges verloren,
doch schien es seltsam egal.
Man stieg ins Auto ein und fuhr zum Essen.
Jemand versprach etwas, doch was verspricht's?
Am nächsten Morgen hatte man die Freiheit längst vergessen,
das ist der Schluß meines Berichts.
Auch in den freien Pressen
stand nichts.
Ihr Grab liegt hinten in der Nähe Don Qixotes,
und ich besuch es manchmal heimlich - und aus trotz.
envoyé par Bernart Bartleby - 22/6/2018 - 08:44
In un'altra sua canzone, "Freiheit ist die Kneipe nebenan" del 1983, Kreisler chiudeva con un paio di versi a mio avviso molto significativi:
"Freiheit ist nur die Freiheit, sich vom Gehorsam auszuruhn. / Freiheit hat mit Deutschland nichts zu tun."
ossia, se ho capito bene:
"La libertà non è altro che liberarsi dall'obbedienza. E (proprio per questo) la libertà non ha niente a che vedere con la Germania."
"Freiheit ist nur die Freiheit, sich vom Gehorsam auszuruhn. / Freiheit hat mit Deutschland nichts zu tun."
ossia, se ho capito bene:
"La libertà non è altro che liberarsi dall'obbedienza. E (proprio per questo) la libertà non ha niente a che vedere con la Germania."
B.B. - 22/6/2018 - 14:07
Non esattamente. "La libertà è soltanto la libertà di prendersi una pausa dall'obbedire. La libertà non ha niente a che vedere con la Germania". Saluti!
Riccardo Venturi - 22/6/2018 - 17:42
Langue: finnois
Traduzione finlandese / Finnish translation / Traduction finnoise / Finnische Übersetzung / Suomennos: Juha Rämö
VAPAUDEN HAUTAJAISET
Viime maanantaina oli hautajaiset.
Vapaus pantiin multiin.
Minulle se oli lähestulkoon arkinen kokemus,
niin kuin moni asia nykyisin.
Juhlallisia sanoja lausuttiin, jotta ei olisi tavinnut sanoa,
että se oli murhattu lännessä ja idässä.
Se makasi arkussaan ja näytti samalta kuin kaikki ruumiit:
huolten ja pakkasten tavoittamattomissa,
ikään kuin siihen olisi voinut saada yhteyden
postin välityksellä.
Sen murhaajille tilanne oli luultavasti kiusallinen.
Yksi heistä jopa itki vuolaasti
ja näytti ilmiselvästi pettyneeltä ja neuvottomalta,
koska se oli vain kuollut, ei enempää.
Pappi hymyili silinterihattu päässään.
Perhettä ei ollut yksin eläneellä.
Sen arkulla oli erityisen paljon lapsia,
jotka olivat jääneet pois koulusta.
Muuan pieni sokea lapsi
jopa kurkisti arkkuun.
Arkku suljettiin ja lähdettiin haudalle.
Tie oli pitkä. Kellot kilisivät ja helisivät
eivätkä enää koskaan lakanneet soimasta.
Pappi lausui viimeiset ilon sanat.
Kantajat saivat pikaisesti juomarahansa.
Eikä kukaan sanonut sanaakaan murhasta.
Kaikki vaikenivat kuin konsanaan vainaja itse.
Ja lopulta hautajaiset olivat ohi.
Portille kokoonnuttiin vielä hyvästelemään.
Miten kaunis näkymä sieltä olikaan laaksoon.
Kaikki tiesivät menettäneensä jotain tärkeää,
mutta se tuntui olevan kummallisen yhdentekevää.
Joku antoi jonkin lupauksen, mutta mitäpä hyötyä siitä olisi.
Seuraavana aaamuna kukaan ei enää muistaisi vapautta.
Tähän päättyy keromukseni.
Edes vapaassa lehdistössä
ei ollut asiasta sanaakaan.
Vapauden hauta on syrjässä lähellä Don Quijoten hautaa.
Käyn siellä joskus salaa - ja uhmapäissäni.
Viime maanantaina oli hautajaiset.
Vapaus pantiin multiin.
Minulle se oli lähestulkoon arkinen kokemus,
niin kuin moni asia nykyisin.
Juhlallisia sanoja lausuttiin, jotta ei olisi tavinnut sanoa,
että se oli murhattu lännessä ja idässä.
Se makasi arkussaan ja näytti samalta kuin kaikki ruumiit:
huolten ja pakkasten tavoittamattomissa,
ikään kuin siihen olisi voinut saada yhteyden
postin välityksellä.
Sen murhaajille tilanne oli luultavasti kiusallinen.
Yksi heistä jopa itki vuolaasti
ja näytti ilmiselvästi pettyneeltä ja neuvottomalta,
koska se oli vain kuollut, ei enempää.
Pappi hymyili silinterihattu päässään.
Perhettä ei ollut yksin eläneellä.
Sen arkulla oli erityisen paljon lapsia,
jotka olivat jääneet pois koulusta.
Muuan pieni sokea lapsi
jopa kurkisti arkkuun.
Arkku suljettiin ja lähdettiin haudalle.
Tie oli pitkä. Kellot kilisivät ja helisivät
eivätkä enää koskaan lakanneet soimasta.
Pappi lausui viimeiset ilon sanat.
Kantajat saivat pikaisesti juomarahansa.
Eikä kukaan sanonut sanaakaan murhasta.
Kaikki vaikenivat kuin konsanaan vainaja itse.
Ja lopulta hautajaiset olivat ohi.
Portille kokoonnuttiin vielä hyvästelemään.
Miten kaunis näkymä sieltä olikaan laaksoon.
Kaikki tiesivät menettäneensä jotain tärkeää,
mutta se tuntui olevan kummallisen yhdentekevää.
Joku antoi jonkin lupauksen, mutta mitäpä hyötyä siitä olisi.
Seuraavana aaamuna kukaan ei enää muistaisi vapautta.
Tähän päättyy keromukseni.
Edes vapaassa lehdistössä
ei ollut asiasta sanaakaan.
Vapauden hauta on syrjässä lähellä Don Quijoten hautaa.
Käyn siellä joskus salaa - ja uhmapäissäni.
envoyé par Juha Rämö - 5/7/2018 - 11:31
×
![]()
Parole e musica di Georg Kreisler (1922-2011), scrittore satirico e di cabaret e compositore viennese.
Nell’album intitolato “Rette sich wer kann”
Testo trovato su georgkreisler.info