Onder de blauwe hemel
Bouwt de mens een kluis
Ze stoppen daar de vrijheid in
En dragen 't eigen kruis.
Het kruis is zwaar te dragen
en moeilijk is 't gaan
Zodat bij velen voor 't einde
de kruisen op de graven staan.
Onder de blauwe hemel
Lopen vrouwen zij aan zij
In hun nare triestigheid
In een grauw kleedij.
Duizend, duizenden van vrouwen
staren star en stom
Naar die hoge, blauwe hemel
Met de vraag: waarom, waarom.
Moeders wenend om haar kind'ren
Vrouwen treurend om de man
Jonge meisjes murw geslagen
Kunnen 't leven niet meer an.
't Lichaam overdekt met wonden
Uitgemergeld, uitgeteerd.
Droeve, moede, vragende ogen
Van harteleed, de ziel bezeerd.
Vrouwen vleugellam geslagen
Waag een blik toch naar omhoog
Tracht uw zielesmart te dragen
Naar die wijde hemelboog.
Komt reiken we elkaar de handen
Samen zoeken naar 't kwaad
Samen lijden, samen strijden
't Samen willen door de daad!
Dan bouwen wij een woning
Waar 't zonnelicht in speelt
Waar alles juicht en jubelt
't Windje zingt en streelt.
Daar zien we de bloemen bloeien
En 't rijpend golvend graan
Daar leren mensenkinderen
De zin van 't leven te verstaan.
Daar luisteren we naar de zachte accoorden
van 't komend jonge morgengloren
Zacht, zwellend juichend uit:
De mens is als opnieuw geboren.
Bouwt de mens een kluis
Ze stoppen daar de vrijheid in
En dragen 't eigen kruis.
Het kruis is zwaar te dragen
en moeilijk is 't gaan
Zodat bij velen voor 't einde
de kruisen op de graven staan.
Onder de blauwe hemel
Lopen vrouwen zij aan zij
In hun nare triestigheid
In een grauw kleedij.
Duizend, duizenden van vrouwen
staren star en stom
Naar die hoge, blauwe hemel
Met de vraag: waarom, waarom.
Moeders wenend om haar kind'ren
Vrouwen treurend om de man
Jonge meisjes murw geslagen
Kunnen 't leven niet meer an.
't Lichaam overdekt met wonden
Uitgemergeld, uitgeteerd.
Droeve, moede, vragende ogen
Van harteleed, de ziel bezeerd.
Vrouwen vleugellam geslagen
Waag een blik toch naar omhoog
Tracht uw zielesmart te dragen
Naar die wijde hemelboog.
Komt reiken we elkaar de handen
Samen zoeken naar 't kwaad
Samen lijden, samen strijden
't Samen willen door de daad!
Dan bouwen wij een woning
Waar 't zonnelicht in speelt
Waar alles juicht en jubelt
't Windje zingt en streelt.
Daar zien we de bloemen bloeien
En 't rijpend golvend graan
Daar leren mensenkinderen
De zin van 't leven te verstaan.
Daar luisteren we naar de zachte accoorden
van 't komend jonge morgengloren
Zacht, zwellend juichend uit:
De mens is als opnieuw geboren.
Contributed by Bernart Bartleby - 2016/1/26 - 15:38
Language: Italian
Traduzione italiana di Riccardo Venturi
8 maggio 2016 18:07
Due parole del traduttore. La traduzione è stata interamente condotta sull'originale neerlandese.
8 maggio 2016 18:07
Due parole del traduttore. La traduzione è stata interamente condotta sull'originale neerlandese.
PENSIERI ALL'APPELLO (SOTTO IL CIELO AZZURRO)
Sotto il cielo azzurro
L'uomo costruisce un recinto
Ci rinchiudono dentro la libertà
E ognuno porta la sua croce.
La croce è pesa da portare
E si procede con pena
Così che, per molti, prima della fine
Le croci stanno già sulle tombe.
Sotto il cielo azzurro
Vanno donne fianco a fianco
Nella loro orrenda tristezza,
Con una veste grigia.
Migliaia, migliaia di donne
Guardano fisse e mute
Il cielo azzurro, lassù,
Chiedendosi: Perché, perché.
Madri che piangono i figli
Mogli in lutto per i mariti
Ragazze picchiate fino ad ammalarsi
Non ce la fanno più a vivere.
Il corpo coperto di ferite
Stremate, schiantate
Occhi interrogativi, afflitti, stanchi
Di penare nel cuore, l'anima ferita.
Donne colpite con le ali spezzate,
Tentate ancora di volare in alto,
Provate a portare la vostra afflizione
Nel grande firmamento.
Venite, diamoci ancora la mano
Cerchiamo di affrontare insieme il male
Soffriamo insieme, lottiamo insieme
Per volerlo insieme agendo insieme!
E allora costruiremo una casa
Dove gioca la luce del sole,
Dove tutto esulta e giubila,
Dove una brezza canta e carezza.
E là vedremo schiudersi i fiori
E ondeggiare il grano che matura,
E là i figli degli uomini impareranno
A capire il senso della vita.
Là ascolteremo i dolci accordi
Della giovane aurora che nasce,
Esultando dolcemente col ventre gonfio:
L'uomo è rinato!
Sotto il cielo azzurro
L'uomo costruisce un recinto
Ci rinchiudono dentro la libertà
E ognuno porta la sua croce.
La croce è pesa da portare
E si procede con pena
Così che, per molti, prima della fine
Le croci stanno già sulle tombe.
Sotto il cielo azzurro
Vanno donne fianco a fianco
Nella loro orrenda tristezza,
Con una veste grigia.
Migliaia, migliaia di donne
Guardano fisse e mute
Il cielo azzurro, lassù,
Chiedendosi: Perché, perché.
Madri che piangono i figli
Mogli in lutto per i mariti
Ragazze picchiate fino ad ammalarsi
Non ce la fanno più a vivere.
Il corpo coperto di ferite
Stremate, schiantate
Occhi interrogativi, afflitti, stanchi
Di penare nel cuore, l'anima ferita.
Donne colpite con le ali spezzate,
Tentate ancora di volare in alto,
Provate a portare la vostra afflizione
Nel grande firmamento.
Venite, diamoci ancora la mano
Cerchiamo di affrontare insieme il male
Soffriamo insieme, lottiamo insieme
Per volerlo insieme agendo insieme!
E allora costruiremo una casa
Dove gioca la luce del sole,
Dove tutto esulta e giubila,
Dove una brezza canta e carezza.
E là vedremo schiudersi i fiori
E ondeggiare il grano che matura,
E là i figli degli uomini impareranno
A capire il senso della vita.
Là ascolteremo i dolci accordi
Della giovane aurora che nasce,
Esultando dolcemente col ventre gonfio:
L'uomo è rinato!
Language: German
Traduzione tedesca di Karin Kiwus da “Europa im Kampf 1939–1944”, come riportata su Chants Protestants
UNTER DEM BLAUEN HIMMEL
Unter dem blauen Himmel
Hat der Mensch eine Klause gebaut
Die Freiheit dorthin zu bringen
Und zu tragen das eigene Kreuz
Das Kreuz ist schwer zu tragen
Und mühsam ist es zu gehen,
So dass vor dem Ende für viele
Die Kreuze schon auf den Gräbern stehen.
Unter dem blauen Himmel
Gehen Menschen Seite an Seite
In ihrer schrecklichen Traurigkeit
In einem grauen Kleid.
Tausende, Tausende Frauen
Blicken starr und stumm
Zum hohen blauen Himmel
Und fragen warum, warum.
Mütter weinen um Kinder,
Frauen trauern um ihren Mann,
Junge Mädchen krank geschlagen,
Können das Leben nicht mehr ertragen.
Der Körper bedeckt mit Wunden,
ausgemergelt uns ausgezehrt
Müde, traurig fragende Augen,
In Herzeleid, in der Seele verletzt.
Frauen mit lahmgeschlagenen Flügeln,
Wagt einen Flug noch in die Höhe
Nicht euer Seelenleid zu tragen
In dieses weite Himmelsrund.
Kommt ; reichen wir uns die Hände,
Packen das Übel gemeinsam an,
Leiden gemeinsam, kämpfen gemeinsam,
Zusammen Wollen, gemeinsam Tun.
Dann bauen wir eine Wohnung,
In der das Sonnenlicht spielt,
In der alles jauchzt und jubelt
Und der Wind nur schmeichelnd weht.
Dort sehen wir die Blumen blühen
Und es reift das wogende Korn,
Dort lehren Menschen die Kinder
Den Sinn des Lebens verstehe,
Dot lauschen wir sanften Akkorden nach
Vom kommenden jungen Morgenrot,
Sanft, anschwellend, jubelnd heraus!
Der Mensch ist von neuem geboren!
Unter dem blauen Himmel
Hat der Mensch eine Klause gebaut
Die Freiheit dorthin zu bringen
Und zu tragen das eigene Kreuz
Das Kreuz ist schwer zu tragen
Und mühsam ist es zu gehen,
So dass vor dem Ende für viele
Die Kreuze schon auf den Gräbern stehen.
Unter dem blauen Himmel
Gehen Menschen Seite an Seite
In ihrer schrecklichen Traurigkeit
In einem grauen Kleid.
Tausende, Tausende Frauen
Blicken starr und stumm
Zum hohen blauen Himmel
Und fragen warum, warum.
Mütter weinen um Kinder,
Frauen trauern um ihren Mann,
Junge Mädchen krank geschlagen,
Können das Leben nicht mehr ertragen.
Der Körper bedeckt mit Wunden,
ausgemergelt uns ausgezehrt
Müde, traurig fragende Augen,
In Herzeleid, in der Seele verletzt.
Frauen mit lahmgeschlagenen Flügeln,
Wagt einen Flug noch in die Höhe
Nicht euer Seelenleid zu tragen
In dieses weite Himmelsrund.
Kommt ; reichen wir uns die Hände,
Packen das Übel gemeinsam an,
Leiden gemeinsam, kämpfen gemeinsam,
Zusammen Wollen, gemeinsam Tun.
Dann bauen wir eine Wohnung,
In der das Sonnenlicht spielt,
In der alles jauchzt und jubelt
Und der Wind nur schmeichelnd weht.
Dort sehen wir die Blumen blühen
Und es reift das wogende Korn,
Dort lehren Menschen die Kinder
Den Sinn des Lebens verstehe,
Dot lauschen wir sanften Akkorden nach
Vom kommenden jungen Morgenrot,
Sanft, anschwellend, jubelnd heraus!
Der Mensch ist von neuem geboren!
Contributed by Bernart Bartleby - 2016/1/26 - 15:56
Language: French
Traduzione francese di Yves Kéler da Chants Protestants
SOUS LE CIEL BLEU
Sous le ciel bleu
L’homme a bâti un enclos
Pour y conduire la liberté
Et pour qu’on porte sa propre croix.
La croix est lourde à porter
Et nous marchons avec peine,
En sorte qu’avant la fin pour beaucoup
Les croix sont déjà sur les tombes.
Sous le ciel bleu,
Des gens vont côte à côte
Avec leur terrible tristesse
Dans un vêtement gris.
Des milliers, des milliers de femmes
Regardent fixement et muettes
Le haut ciel bleu
Et demandent pourquoi, pourquoi.
Des mères pleurent des enfants,
Des femmes en deuil de leur mari,
Des jeunes filles malades des coups reçus,
Ne peuvent plus supporter la vie.
Le corps couvert de mille plaies,
Exténué et épuisé,
Yeux fatigués, interrogateurs,
L’âme blessée, dans la douleur du cœur.
Femmes aux ailes paralysées,
Tentez encor un vol vers le haut,
Pour porter la douleur de vos âmes
Dans le grand cercle du ciel !
Venez, donnons-nous les mains,
prenons ensemble en mains le mal ,
Souffrons ensemble, luttons ensemble :
Vouloir ensemble, ensemble faire.
Alors nous bâtirons la maison
Où joue le rayon du soleil,
Où tout exalte et jubile,
Où souffle un vent caressant.
Là nous verrons les fleurs éclore
Et le grain mouvant qui mûrit,
Là-bas des hommes apprendront aux enfants
A comprendre le sens de la vie.
Là-bas nous guetterons les doux accents
De la jeune aurore qui naît,
Doux, gonflants, jubilants !
L’homme est né à nouveau !
Sous le ciel bleu
L’homme a bâti un enclos
Pour y conduire la liberté
Et pour qu’on porte sa propre croix.
La croix est lourde à porter
Et nous marchons avec peine,
En sorte qu’avant la fin pour beaucoup
Les croix sont déjà sur les tombes.
Sous le ciel bleu,
Des gens vont côte à côte
Avec leur terrible tristesse
Dans un vêtement gris.
Des milliers, des milliers de femmes
Regardent fixement et muettes
Le haut ciel bleu
Et demandent pourquoi, pourquoi.
Des mères pleurent des enfants,
Des femmes en deuil de leur mari,
Des jeunes filles malades des coups reçus,
Ne peuvent plus supporter la vie.
Le corps couvert de mille plaies,
Exténué et épuisé,
Yeux fatigués, interrogateurs,
L’âme blessée, dans la douleur du cœur.
Femmes aux ailes paralysées,
Tentez encor un vol vers le haut,
Pour porter la douleur de vos âmes
Dans le grand cercle du ciel !
Venez, donnons-nous les mains,
prenons ensemble en mains le mal ,
Souffrons ensemble, luttons ensemble :
Vouloir ensemble, ensemble faire.
Alors nous bâtirons la maison
Où joue le rayon du soleil,
Où tout exalte et jubile,
Où souffle un vent caressant.
Là nous verrons les fleurs éclore
Et le grain mouvant qui mûrit,
Là-bas des hommes apprendront aux enfants
A comprendre le sens de la vie.
Là-bas nous guetterons les doux accents
De la jeune aurore qui naît,
Doux, gonflants, jubilants !
L’homme est né à nouveau !
Contributed by Bernart Bartleby - 2016/1/26 - 15:57
Language: Finnish
Traduzione finlandese di Seppo Ilmarinen
Finnish translation by Seppo Ilmarinen
Suomennos: Seppo Ilmarinen
Finnish translation by Seppo Ilmarinen
Suomennos: Seppo Ilmarinen
SINISEN TAIVAAN ALLA
Sinisen taivaan alle
ihminen on rakentanut majansa
viedäkseen sinne vapauden
ja kantaakseen ristinsä.
Risti on raskas kantaa,
ja niin vaivalloista on kulku,
että jo ennen matkan päätä
moni risti on kantajansa haudalla.
Sinisen taivaan alla
ihmiset kulkevat rinta rinnan
kauhistuttavassa surussaan
harmaisiin vaatetettuina.
Tuhannet ja taas tuhannet naiset
tuijottavat mykkinä
korkealle siniselle taivaalle
ja kysyvät miksi, oi, miksi.
Äidit itkevät lapsiaan,
vaimot surevat miehiään,
nuoret tytöt, sairaiksi hakattuina,
eivät enää jaksa elää.
Ruumis yhtenä haavana,
uupuneina ja voimattomina,
katse täynnä surua ja kysymyksiä,
sydän riekaleina, sielu verta vuotaen.
Naiset, te siipirikot,
nouskaa vielä kerran korkeuksiin
ja viekää sydäntenne tuska
taivaankannen sineen.
Tulkaa, kulkekaamme käsi kädessä,
käykäämme yhdessä pahaa vastaan,
yhdessä kärsien, yhdessä kamppailen,
yksissä mielin, yhteistyössä.
Sitten rakennamme talon,
missä auringon säteet leikkivät,
missä kaikki iloisevat ja riemuitsevat
ja missä lempeät tuulet puhaltavat.
Siellä näemme kukkien kukkivan
ja kypsyvän viljan heilimöivän,
ja siellä ihmiset opettavat lapsiaan
ymmärtämään elämän merkityksen.
Siellä me kuulostelemme
uuden aamunkoiton suloisia sointuja,
pehmeitä, paisuvia, riemukkaita.
Uusi ihminen on syntynyt!
Sinisen taivaan alle
ihminen on rakentanut majansa
viedäkseen sinne vapauden
ja kantaakseen ristinsä.
Risti on raskas kantaa,
ja niin vaivalloista on kulku,
että jo ennen matkan päätä
moni risti on kantajansa haudalla.
Sinisen taivaan alla
ihmiset kulkevat rinta rinnan
kauhistuttavassa surussaan
harmaisiin vaatetettuina.
Tuhannet ja taas tuhannet naiset
tuijottavat mykkinä
korkealle siniselle taivaalle
ja kysyvät miksi, oi, miksi.
Äidit itkevät lapsiaan,
vaimot surevat miehiään,
nuoret tytöt, sairaiksi hakattuina,
eivät enää jaksa elää.
Ruumis yhtenä haavana,
uupuneina ja voimattomina,
katse täynnä surua ja kysymyksiä,
sydän riekaleina, sielu verta vuotaen.
Naiset, te siipirikot,
nouskaa vielä kerran korkeuksiin
ja viekää sydäntenne tuska
taivaankannen sineen.
Tulkaa, kulkekaamme käsi kädessä,
käykäämme yhdessä pahaa vastaan,
yhdessä kärsien, yhdessä kamppailen,
yksissä mielin, yhteistyössä.
Sitten rakennamme talon,
missä auringon säteet leikkivät,
missä kaikki iloisevat ja riemuitsevat
ja missä lempeät tuulet puhaltavat.
Siellä näemme kukkien kukkivan
ja kypsyvän viljan heilimöivän,
ja siellä ihmiset opettavat lapsiaan
ymmärtämään elämän merkityksen.
Siellä me kuulostelemme
uuden aamunkoiton suloisia sointuja,
pehmeitä, paisuvia, riemukkaita.
Uusi ihminen on syntynyt!
Contributed by Seppo Ilmarinen - 2016/5/9 - 09:25
Hello, Searching on the Internet for Ravensbrück-poetry I arrived at your website, finding this poem.
I know who wrote this poem. It was my aunt Trien de Haan-Zwagerman. I have the original poem in my files.
At the moment I’m writing the story of her very interesting life. You can read more about her in English here
There is also a FB-page of the upcoming biography in Dutch
Kind regards,
I know who wrote this poem. It was my aunt Trien de Haan-Zwagerman. I have the original poem in my files.
At the moment I’m writing the story of her very interesting life. You can read more about her in English here
There is also a FB-page of the upcoming biography in Dutch
Kind regards,
Bart Lankester - 2016/5/7 - 15:11
Hello Bart and thanks. As you can see, we are rebuilding totally this page, first of all by crediting correctly the song to your aunt Trien De Haan-Zwagerman, and then by including her biography in English and other things. The song will be provided with an Italian translation, too. Your site on your aunt is really interesting.
CCG/AWS Staff - 2016/5/8 - 12:15
The Dutch biography of Trien de Haan has been published in October 2017.
‘Kom vrouwen, aangepakt! De revolutie van socialiste Trien de Haan’. Additional information is provided at www.triendehaan.com.
‘Kom vrouwen, aangepakt! De revolutie van socialiste Trien de Haan’. Additional information is provided at www.triendehaan.com.
Bart Lankester - 2017/12/26 - 18:19
×
![]()
Note for non-Italian users: Sorry, though the interface of this website is translated into English, most commentaries and biographies are in Italian and/or in other languages like French, German, Spanish, Russian etc.
Versi di Trien De Haan-Zwagerman
Cantabili sulla melodia dell’ottocentesca tedesca “In einem kühlen Grunde”, composta da Friedrich Glück nel 1814. Tra l’altro, la canzone originaria (testo di Joseph von Eichendorff) fu un cavallo di battaglia dei Comedian Harmonists, gruppo vocale maschile tedesco composto in parte da artisti di fede ebraica, la cui fulgida carriera fu stroncata dai nazisti nel 1935.
La poesia si trova - recitata da Dolly Van Der Pligt, una sopravvissuta di Ravensbrück - in “Europa im Kampf 1939–1944. Internationale Poesie aus dem Frauen-Konzentrationslager Ravensbrück”, volume e CD a cura di Constanze Jaiser e Jacob David Pampuch, Metropol Verlag, Berlino, 2005. Si tratta dell’edizione tedesca dell’antologia intitolata “Europa u boji 1939 – 1944”, realizzata segretamente a Ravensbrück da due prigioniere di nazionalità ceca, Vlasta Kladivová e Vera Hozáková. Su queste due donne coraggiose, sopravvissute all’Olocausto e in seguito docenti universitarie e perseguitate dai comunisti in Cecoslovacchia ed Unione Sovietica, si legga il commento alla canzone Рафенсбрюклид.
I versi furono scritti da Trien De Haan-Zwagerman, prigioniera all'epoca nel KZ di Ravensbrück; la notizia sulla corretta attribuzione dei versi ci è stata comunicata dal nipote Bart Lankester, autore del sito su sua zia e delle notizie biografiche dalle quali estrapoliamo quanto segue (invitando a leggere la biografia completa):
"In May 1940, the Germans occupied the Netherlands and banned all left-wing organisations. The revolutionary-socialists went underground. They published illegal papers and leaflets to undermine the occupying authorities. The leaders were betrayed and arrested in February 1942. After a short political trial all men were executed. The female prisoners, Trien and a few widows, were transported to Germany. They spent three horrible years in the concentration camp Ravensbrück near Berlin. Trien was one of the elder prisoners and considered herself a mother for the younger women and girls. She saved a couple of friends from the death row. She also wrote moving poems that pervasively reflected the camp life. Meanwhile, her husband Bart de Haan and his youngest daughter hid several Jewish refugees and Italian deserters from the German army."