Give me three grains of corn, mother,
Only three grains of corn,
It will keep the little life I have
Till the coming of the morn,
I am dying of hunger and cold, mother,
Dying of hunger and cold,
And half the agony of such a death,
My lips have never told
It has gnawed life a wolf at my heart, mother,
A wolf that is fierce for blood,
All the livelong day, and the night beside,
Gnawing for lack of food.
I dreamed of bread in my sleep, mother,
And the sight was heaven to see;
I woke with eager famishing lip,
But you had no bread for me.
How could I look to you, mother,
How could I look to you,
For bread to give your starving boy,
When you were starving, too?
For I read the famine in your cheek
And in your eye so wild,
And I felt it in your bony hand
As you laid it on your child.
The Queen had lands and gold, mother,
The Queen has lands and gold:
While you are forced to your empty breast
A skeleton babe to hold-
A babe that is dying of want, mother,
As I am dying now,
With a ghastly look in its sunken eye,
And famine upon its brow.
What has poor Ireland done, mother,
What has poor Ireland done.
That the world looks on and sees us starve,
Perishing one by one.
Do the men and the high,
For the starving sons of Erin's Isle,
Whether they live or die?
There is many a brave heart here, mother,
Dying of want and cold,
While only across the channel, mother,
Are many that roll in gold.
There are rich and proud men there, mother,
Wit wondrous wealth to view,
And the bread they fling to their dogs to-night
Would give me life and you!
Come nearer to my side mother,
Come nearer to my side,
And hold me fondly as you held
My father, when he died,
Quick, for I cannot see you, mother,
My breath is almost gone,
Mother! dear mother, ere I die,
Give me three grains of corn?
Only three grains of corn,
It will keep the little life I have
Till the coming of the morn,
I am dying of hunger and cold, mother,
Dying of hunger and cold,
And half the agony of such a death,
My lips have never told
It has gnawed life a wolf at my heart, mother,
A wolf that is fierce for blood,
All the livelong day, and the night beside,
Gnawing for lack of food.
I dreamed of bread in my sleep, mother,
And the sight was heaven to see;
I woke with eager famishing lip,
But you had no bread for me.
How could I look to you, mother,
How could I look to you,
For bread to give your starving boy,
When you were starving, too?
For I read the famine in your cheek
And in your eye so wild,
And I felt it in your bony hand
As you laid it on your child.
The Queen had lands and gold, mother,
The Queen has lands and gold:
While you are forced to your empty breast
A skeleton babe to hold-
A babe that is dying of want, mother,
As I am dying now,
With a ghastly look in its sunken eye,
And famine upon its brow.
What has poor Ireland done, mother,
What has poor Ireland done.
That the world looks on and sees us starve,
Perishing one by one.
Do the men and the high,
For the starving sons of Erin's Isle,
Whether they live or die?
There is many a brave heart here, mother,
Dying of want and cold,
While only across the channel, mother,
Are many that roll in gold.
There are rich and proud men there, mother,
Wit wondrous wealth to view,
And the bread they fling to their dogs to-night
Would give me life and you!
Come nearer to my side mother,
Come nearer to my side,
And hold me fondly as you held
My father, when he died,
Quick, for I cannot see you, mother,
My breath is almost gone,
Mother! dear mother, ere I die,
Give me three grains of corn?
envoyé par Bernart Bartleby - 20/7/2015 - 15:20
Langue: finnois
Traduzione finlandese / Finnish translation / Suomennos: Juha Rämö
ANNA MINULLE KOLME VILJANJYVÄÄ, ÄITI
Anna minulle kolme viljanjyvää, äiti,
vain kolme viljanjyvää,
jotta elämäni hiipuva liekki lepattaisi
edes aamun koittoon asti.
Minä kuolen nälkään ja kylmään, äiti,
kuolen nälkään ja kylmään,
kohtaan kuoleman, jonka tuskasta edes puolta
en ole tohtinut kertoa.
Kuin susi se on jäytänyt sydänalassani, äiti,
susi, joka janoaa verta,
koko elämän pituisen päivän ja vielä yönkin,
jäytänyt ilman ruuanmurua.
Olen nähnyt unta leivästä, äiti,
ja se näky oli kuin taivas;
ja herännyt nälkä huulillani,
mutta sinulla ei ole ollut leipää, mistä antaa.
Kuinka voisin pyytää sinulta, äiti,
kuinka voisin pyytää sinulta
leipää nälkää näkevälle pojallesi,
kun itsekin näet nälkää?
Sillä olen nähnyt nälän poskiesi juonteissa
ja silmiesi pistävässä katseessa
ja tuntenut sen luisevassa kädessäsi
kun olet koskettanut lastasi.
Kuningattarella on maata ja kultaa, äiti,
kuningattarella on maata ja kultaa.
Ja sinulla on kuihtuneilla rinnoillasi
lapsi kuin luuranko,
lapsi, joka tekee kuolemaa, äiti,
kuten minäkin,
syvälle painuneissa silmissään kauhistuttava katse
ja otsassaan nälän polttomerkki.
Mitä poloinen Irlanti on tehnyt, äiti,
mitä poloinen Irlanti on tehnyt,
että maailma vain katsoo, kun kuolemme nälkään,
kuihdumme pois yksi toisensa perään?
Ovatko maan mahtavat sulkeneet silmänsä
Éiren nälkää näkevien poikien hädältä,
elämältä ja kuolemalta?
Niin moni rohkea sydän, äiti,
kuolee nälkään ja kylmään,
vaikka aivan kanaalin toisella puolen, äiti,
on paljon niitä, jotka rypevät kullassa,
rikkaita ja ylpeitä miehiä, äiti,
joiden mammonaa voi vain hämmästellä
ja joiden koirilleen viskaama leipäpala
toisi meille elämän, sinulle ja minulle!
Tule lähemmäs, äiti,
tule lähemmäs
ja pidä minua sylissäsi hellästi niin kuin pidit
isää, kun hän kuoli.
Nopeasti, sillä en näe sinua, äiti,
henkeni salpautuu.
Äiti, rakas äiti, ennen kuin kuolen,
antaisitko minulle kolme viljanjyvää?
Anna minulle kolme viljanjyvää, äiti,
vain kolme viljanjyvää,
jotta elämäni hiipuva liekki lepattaisi
edes aamun koittoon asti.
Minä kuolen nälkään ja kylmään, äiti,
kuolen nälkään ja kylmään,
kohtaan kuoleman, jonka tuskasta edes puolta
en ole tohtinut kertoa.
Kuin susi se on jäytänyt sydänalassani, äiti,
susi, joka janoaa verta,
koko elämän pituisen päivän ja vielä yönkin,
jäytänyt ilman ruuanmurua.
Olen nähnyt unta leivästä, äiti,
ja se näky oli kuin taivas;
ja herännyt nälkä huulillani,
mutta sinulla ei ole ollut leipää, mistä antaa.
Kuinka voisin pyytää sinulta, äiti,
kuinka voisin pyytää sinulta
leipää nälkää näkevälle pojallesi,
kun itsekin näet nälkää?
Sillä olen nähnyt nälän poskiesi juonteissa
ja silmiesi pistävässä katseessa
ja tuntenut sen luisevassa kädessäsi
kun olet koskettanut lastasi.
Kuningattarella on maata ja kultaa, äiti,
kuningattarella on maata ja kultaa.
Ja sinulla on kuihtuneilla rinnoillasi
lapsi kuin luuranko,
lapsi, joka tekee kuolemaa, äiti,
kuten minäkin,
syvälle painuneissa silmissään kauhistuttava katse
ja otsassaan nälän polttomerkki.
Mitä poloinen Irlanti on tehnyt, äiti,
mitä poloinen Irlanti on tehnyt,
että maailma vain katsoo, kun kuolemme nälkään,
kuihdumme pois yksi toisensa perään?
Ovatko maan mahtavat sulkeneet silmänsä
Éiren nälkää näkevien poikien hädältä,
elämältä ja kuolemalta?
Niin moni rohkea sydän, äiti,
kuolee nälkään ja kylmään,
vaikka aivan kanaalin toisella puolen, äiti,
on paljon niitä, jotka rypevät kullassa,
rikkaita ja ylpeitä miehiä, äiti,
joiden mammonaa voi vain hämmästellä
ja joiden koirilleen viskaama leipäpala
toisi meille elämän, sinulle ja minulle!
Tule lähemmäs, äiti,
tule lähemmäs
ja pidä minua sylissäsi hellästi niin kuin pidit
isää, kun hän kuoli.
Nopeasti, sillä en näe sinua, äiti,
henkeni salpautuu.
Äiti, rakas äiti, ennen kuin kuolen,
antaisitko minulle kolme viljanjyvää?
envoyé par Juha Rämö - 21/7/2015 - 10:06
×
![]()
Versi di Amanda M. Corey Edmond (1824-1862), poetessa americana originaria del Massachusetts.
Musica di O.R. Gross (?)
Questa versione è tratta da “The World’s Best Poetry. Volume III. Sorrow and Consolation”, a cura di Bliss Carman, et al., 1904 (come riscontrata su Bartleby.com).
Un’altra versione è quella contenuta nella fondamentale raccolta curata da Carl Sandburg ed intitolata The American Songbag, 1927.
Una canzone sulla “Great Famine”, la terribile carestia che flagellò l’Irlanda (e anche le Highlands scozzesi) a metà dell’800, composta proprio mentre la strage stava avvenendo. Dovuta ad una parassitosi della patata che aveva distrutto i raccolti, gli effetti della carestia furono moltiplicati dalla soggezione politica e commerciale dell'Irlanda alla Corona inglese, tant'è che qualche storico (p.e. Francis A. Boyle) si spinge a dire che in quel periodo l'Inghilterra realizzò di fatto un genocidio per fame della popolazione irlandese.
Basti pensare che tra il 1849 ed il 1854 (ma i dati sono solo parziali), al clou della carestia, i proprietari – quasi tutti facoltosissimiabsentee landlords inglesi - cacciarono dalle loro terre oltre 250.000 braccianti e le loro famiglie stremate dalla fame.