Immer fand ich den Namen falsch, den man uns gab:
Emigranten.
Das heißt doch Auswandrer. Aber wir
Wanderten doch nicht aus, nach freiem Entschluss
Wählend ein andres Land. Wanderten wir doch auch nicht
Ein in ein Land, dort zu bleiben, womöglich für immer
Sondern wir flohen. Vertriebene sind wir, Verbannte.
Und kein Heim, ein Exil soll das Land sein, das uns da
aufnahm
Unruhig sitzen wir so, möglichst nahe den Grenzen
Wartend des Tags der Rückkehr, jede kleinste Veränderung
Jenseits der Grenze beobachtend, jeden Ankömmling
Eifrig befragend, nichts vergessend und nichts aufgebend
Und auch verzeihend nichts, was geschah, nichts verzeihend.
Ach, die Stille der Sunde täuscht uns nicht! Wir hören die
Schreie
Aus ihren Lagern bis hierher. Sind wir doch selber
Fast wie Gerüchte von Untaten, die da entkamen
Über die Grenzen. Jeder von uns
Der mit zerrissenen Schuhn durch die Menge geht
Zeugt von der Schande, die jetzt unser Land befleckt.
Aber keiner von uns
Wird hier bleiben. Das letzte Wort
Ist noch nicht gesprochen.
Emigranten.
Das heißt doch Auswandrer. Aber wir
Wanderten doch nicht aus, nach freiem Entschluss
Wählend ein andres Land. Wanderten wir doch auch nicht
Ein in ein Land, dort zu bleiben, womöglich für immer
Sondern wir flohen. Vertriebene sind wir, Verbannte.
Und kein Heim, ein Exil soll das Land sein, das uns da
aufnahm
Unruhig sitzen wir so, möglichst nahe den Grenzen
Wartend des Tags der Rückkehr, jede kleinste Veränderung
Jenseits der Grenze beobachtend, jeden Ankömmling
Eifrig befragend, nichts vergessend und nichts aufgebend
Und auch verzeihend nichts, was geschah, nichts verzeihend.
Ach, die Stille der Sunde täuscht uns nicht! Wir hören die
Schreie
Aus ihren Lagern bis hierher. Sind wir doch selber
Fast wie Gerüchte von Untaten, die da entkamen
Über die Grenzen. Jeder von uns
Der mit zerrissenen Schuhn durch die Menge geht
Zeugt von der Schande, die jetzt unser Land befleckt.
Aber keiner von uns
Wird hier bleiben. Das letzte Wort
Ist noch nicht gesprochen.
envoyé par Bernart Bartleby - 18/3/2015 - 08:29
Langue: italien
Traduzione italiana da “Bertolt Brecht. Poesie politiche”, a cura di Enrico Ganni, Einaudi 2015
SULLA QUALIFICA DI EMIGRANTE
Sempre mi è parso erroneo il nome che ci hanno dato:
emigranti.
Questo significa: espatriati. Ma noi
non siamo espatriati volontariamente
altro paese scegliendo. E nemmeno siamo espatriati
in un paese, per restarvi, possibilmente per sempre.
Siamo fuggiti, invece. Espulsi noi siamo, banditi.
E non casa, ma esilio dev’essere il paese che ci ha accolti.
Cosí, inquieti, prendiamo stanza, se possibile presso ai confini,
aspettando il giorno del ritorno, qualsiasi minimo cambiamento
oltre il confine spiando, ogni nuovo venuto
febbrilmente interrogando, nulla dimenticando e a nulla rinunciando
e neanche perdonando nulla di quel che è successo,
nulla perdonando.
Ah, il silenzio del Sund non ci inganna! Noi udiamo le grida,
fin qui, dai loro campi di concentramento. Noi stessi siamo
quasi come voci dei misfatti, che varchino
i confini. Ognuno di noi
che va attraverso la folla con le sue scarpe consunte
testimonia della vergogna che ora macchia il nostro paese.
Ma nessuno di noi
rimarrà qui. L’ultima parola
non è stata detta ancora.
Sempre mi è parso erroneo il nome che ci hanno dato:
emigranti.
Questo significa: espatriati. Ma noi
non siamo espatriati volontariamente
altro paese scegliendo. E nemmeno siamo espatriati
in un paese, per restarvi, possibilmente per sempre.
Siamo fuggiti, invece. Espulsi noi siamo, banditi.
E non casa, ma esilio dev’essere il paese che ci ha accolti.
Cosí, inquieti, prendiamo stanza, se possibile presso ai confini,
aspettando il giorno del ritorno, qualsiasi minimo cambiamento
oltre il confine spiando, ogni nuovo venuto
febbrilmente interrogando, nulla dimenticando e a nulla rinunciando
e neanche perdonando nulla di quel che è successo,
nulla perdonando.
Ah, il silenzio del Sund non ci inganna! Noi udiamo le grida,
fin qui, dai loro campi di concentramento. Noi stessi siamo
quasi come voci dei misfatti, che varchino
i confini. Ognuno di noi
che va attraverso la folla con le sue scarpe consunte
testimonia della vergogna che ora macchia il nostro paese.
Ma nessuno di noi
rimarrà qui. L’ultima parola
non è stata detta ancora.
envoyé par Bernart Bartleby - 18/3/2015 - 08:29
Langue: français
Version française – NOM : ÉMIGRANTS – Marco Valdo M.I. – 2015
Chanson allemande – Über Die Bezeichnung Emigranten – Bertolt Brecht – 1937
[1937]
Texte de Bertolt Brecht, écrit durant son exil à Svendborg. Recueil “Svendborger Gedichte” (1939)
Musique de Kurt Weill
Interprétée par Katja Ebstein in “Laßt Euch Nicht Verführen! - Katja Ebstein Singt Und Spricht Bertolt Brecht” – 1999.
Chanson allemande – Über Die Bezeichnung Emigranten – Bertolt Brecht – 1937
[1937]
Texte de Bertolt Brecht, écrit durant son exil à Svendborg. Recueil “Svendborger Gedichte” (1939)
Musique de Kurt Weill
Interprétée par Katja Ebstein in “Laßt Euch Nicht Verführen! - Katja Ebstein Singt Und Spricht Bertolt Brecht” – 1999.
NOM : ÉMIGRANTS
J'ai toujours trouvé inexact le nom qu'on nous a donné :
Émigrants.
Ce qui signifie Expatrié. Mais nous
Nous n'avons quand même pas émigré de notre plein gré
Choisissant un autre pays . Nous ne sommes pas allés
Dans ce pays, pour y rester, peut-être pour toujours.
Nous nous sommes enfuis. On nous a expulsés, bannis.
Le pays, qui nous a accueillis est un lieu d'exil, pas une Patrie.
Inquiets, nous sommes ainsi assis, au plus près de la frontière,
Attendant le jour du retour, guettant le moindre petit changement
Au-delà de la barrière, observant chaque arrivant,
Questionnant avec passion, n'oubliant rien et ne renonçant à rien
Et ne pardonnant rien non plus de ce qui est arrivé, jamais rien.
Ah, le silence de la honte ne nous trompe pas! Nous entendons les cris
De leurs camps jusqu'ici. Nous sommes nous-mêmes aussi
Des échos des méfaits qui se sont envolés
Par delà les frontières. Chacun de nous
Qui va parmi la foule avec des chaussures cassées
Témoigne du déshonneur qui maintenant salit notre pays
Mais pas un de nous
Ne restera ici.
Le dernier mot n'a pas encore été dit.
J'ai toujours trouvé inexact le nom qu'on nous a donné :
Émigrants.
Ce qui signifie Expatrié. Mais nous
Nous n'avons quand même pas émigré de notre plein gré
Choisissant un autre pays . Nous ne sommes pas allés
Dans ce pays, pour y rester, peut-être pour toujours.
Nous nous sommes enfuis. On nous a expulsés, bannis.
Le pays, qui nous a accueillis est un lieu d'exil, pas une Patrie.
Inquiets, nous sommes ainsi assis, au plus près de la frontière,
Attendant le jour du retour, guettant le moindre petit changement
Au-delà de la barrière, observant chaque arrivant,
Questionnant avec passion, n'oubliant rien et ne renonçant à rien
Et ne pardonnant rien non plus de ce qui est arrivé, jamais rien.
Ah, le silence de la honte ne nous trompe pas! Nous entendons les cris
De leurs camps jusqu'ici. Nous sommes nous-mêmes aussi
Des échos des méfaits qui se sont envolés
Par delà les frontières. Chacun de nous
Qui va parmi la foule avec des chaussures cassées
Témoigne du déshonneur qui maintenant salit notre pays
Mais pas un de nous
Ne restera ici.
Le dernier mot n'a pas encore été dit.
envoyé par Marco Valdo M.I. - 20/3/2015 - 20:38
Langue: finnois
Traduzione finlandese / Finnish translation / Suomennos: Juha Rämö
EMIGRANTIN KÄSITTEESTÄ
Olen aina pitänyt vääränä sitä nimeä, jolla meitä kutsutaan:
emigrantti.
Sehän tarkoittaa maastamuuttajaa. Mutta
emmehän me muuttaneet vapaasta tahdosta
valitsemaamme maahan. Emmekä me muuttaneet
toiseen maahan jäädäksemme, kukaties loppuiäksemme,
vaan me pakenimme. Karkotettuja me olemme, kirottuja.
Ei koti vaan pakopaikka on se maa, joka meidät
otti vastaan.
Rauhattomina siellä istumme, mahdollisimman lähellä rajaa,
kotiinpaluun päivää odottaen, pienimpiäkin muutoksia
rajan takana tarkkaillen, jokaiselta uudelta tulijalta
uutisia urkkien, mitään unohtamatta ja mistään luopumatta
ja mitään kokemaamme anteeksi antamatta, ei mitään.
Eikä meitä tyynien vesien hiljaisuudella hämätä, sillä
huudot
heidän leireistään kantavat tänne asti. Ja olemmehan itsekin
melkein kuin hirmutöistä kertovia huhuja, jotka kulkeutuvat
yli rajojen. Jokainen meistä,
joka rikkinäisin kengin kulkee ihmisjoukossa,
on todiste siitä häpeästä, joka maatamme tahraa.
Mutta kukaan meistä
ei jää tänne. Viimeistä sanaa
ei ole vielä sanottu.
Olen aina pitänyt vääränä sitä nimeä, jolla meitä kutsutaan:
emigrantti.
Sehän tarkoittaa maastamuuttajaa. Mutta
emmehän me muuttaneet vapaasta tahdosta
valitsemaamme maahan. Emmekä me muuttaneet
toiseen maahan jäädäksemme, kukaties loppuiäksemme,
vaan me pakenimme. Karkotettuja me olemme, kirottuja.
Ei koti vaan pakopaikka on se maa, joka meidät
otti vastaan.
Rauhattomina siellä istumme, mahdollisimman lähellä rajaa,
kotiinpaluun päivää odottaen, pienimpiäkin muutoksia
rajan takana tarkkaillen, jokaiselta uudelta tulijalta
uutisia urkkien, mitään unohtamatta ja mistään luopumatta
ja mitään kokemaamme anteeksi antamatta, ei mitään.
Eikä meitä tyynien vesien hiljaisuudella hämätä, sillä
huudot
heidän leireistään kantavat tänne asti. Ja olemmehan itsekin
melkein kuin hirmutöistä kertovia huhuja, jotka kulkeutuvat
yli rajojen. Jokainen meistä,
joka rikkinäisin kengin kulkee ihmisjoukossa,
on todiste siitä häpeästä, joka maatamme tahraa.
Mutta kukaan meistä
ei jää tänne. Viimeistä sanaa
ei ole vielä sanottu.
envoyé par Juha Rämö - 13/6/2015 - 10:03
×
![]()
Versi di Bertolt Brecht, scritti durante l’esilio a Svendborg. Nella raccolta “Svendborger Gedichte” (1939)
Musica di Kurt Weill
Trovo la poesia interpretata da Katja Ebstein nel suo “Laßt Euch Nicht Verführen! - Katja Ebstein Singt Und Spricht Bertolt Brecht” del 1999.