Wenn ich die Schreckensbilder seh‘ von Coventry und Rotterdam,
Von Nagasaki und Berlin, von Dresden und Hiroshima,
Wenn ich in alten Wochenschau‘n die Flugzeuge aufsteigen seh‘,
Die ihre abscheuliche Fracht abwerfen in ein fernes Ziel,
Dann wird mir der Motorenklang zu einem widerlichen Lärm,
Empfinde ich Trauer und Scham, dann ist mein Sinn zu Tod betrübt.
Es ist doch ein friedlicher Ort
Dort oben, eine Welt weit fort
Von Haß und Zorn, einsam und frei auf Silberschwingen.
Wie kann es dann nur möglich sein,
Daß sie vom Himmel Feuer spei‘n
Und tausendfachen Tod und Qualen bringen.
Mit Ikarus und Dädalus, mit Leonardo haben wir,
Solange, wie‘s uns Menschen gibt, den Traum vom Fliegen mitgeträumt.
Und kaum hat sich der Wunsch erfüllt, der uns der Freiheit näherbringt,
Mißbrauchen wir schon das Geschenk als Waffe und als Mordwerkzeug.
Und wenn ich seh‘, was Menschen nun damit gemacht haben bis heut‘,
Und was sie damit Menschen tun, dann bin ich nicht stolz, Mensch zu sein.
Es ist doch ein friedlicher Ort
Dort oben, eine Welt weit fort
Von Haß und Zorn, einsam und frei auf Silberschwingen.
Wie kann es dann nur möglich sein,
Daß sie vom Himmel Feuer spei‘n
Und tausendfachen Tod und Qualen bringen.
Bedenkt ihr, die ihr heut‘ aufsteigt in waffenstarrendem Gerät,
Daß ihr die Bomben werfen müßt, fragt euch, ob ihr das wirklich wollt.
Bedenkt, ihr habt es in der Hand, zuletzt liegt es an euch allein,
Daß sich das Erbe Ikarus‘ nie und nie mehr mit Blut befleckt.
Bedenkt, das Glück des Fliegens ist doch eine Gnade, ein Geschenk,
Das uns menschlicher machen muß und nicht mit Schuld einhergeh‘n kann.
Es ist doch ein friedlicher Ort
Dort oben, eine Welt weit fort
Von Haß und Zorn, einsam und frei auf Silberschwingen.
Wie kann es dann nur möglich sein,
Daß sie vom Himmel Feuer spei‘n
Und tausendfachen Tod und Qualen bringen.
Von Nagasaki und Berlin, von Dresden und Hiroshima,
Wenn ich in alten Wochenschau‘n die Flugzeuge aufsteigen seh‘,
Die ihre abscheuliche Fracht abwerfen in ein fernes Ziel,
Dann wird mir der Motorenklang zu einem widerlichen Lärm,
Empfinde ich Trauer und Scham, dann ist mein Sinn zu Tod betrübt.
Es ist doch ein friedlicher Ort
Dort oben, eine Welt weit fort
Von Haß und Zorn, einsam und frei auf Silberschwingen.
Wie kann es dann nur möglich sein,
Daß sie vom Himmel Feuer spei‘n
Und tausendfachen Tod und Qualen bringen.
Mit Ikarus und Dädalus, mit Leonardo haben wir,
Solange, wie‘s uns Menschen gibt, den Traum vom Fliegen mitgeträumt.
Und kaum hat sich der Wunsch erfüllt, der uns der Freiheit näherbringt,
Mißbrauchen wir schon das Geschenk als Waffe und als Mordwerkzeug.
Und wenn ich seh‘, was Menschen nun damit gemacht haben bis heut‘,
Und was sie damit Menschen tun, dann bin ich nicht stolz, Mensch zu sein.
Es ist doch ein friedlicher Ort
Dort oben, eine Welt weit fort
Von Haß und Zorn, einsam und frei auf Silberschwingen.
Wie kann es dann nur möglich sein,
Daß sie vom Himmel Feuer spei‘n
Und tausendfachen Tod und Qualen bringen.
Bedenkt ihr, die ihr heut‘ aufsteigt in waffenstarrendem Gerät,
Daß ihr die Bomben werfen müßt, fragt euch, ob ihr das wirklich wollt.
Bedenkt, ihr habt es in der Hand, zuletzt liegt es an euch allein,
Daß sich das Erbe Ikarus‘ nie und nie mehr mit Blut befleckt.
Bedenkt, das Glück des Fliegens ist doch eine Gnade, ein Geschenk,
Das uns menschlicher machen muß und nicht mit Schuld einhergeh‘n kann.
Es ist doch ein friedlicher Ort
Dort oben, eine Welt weit fort
Von Haß und Zorn, einsam und frei auf Silberschwingen.
Wie kann es dann nur möglich sein,
Daß sie vom Himmel Feuer spei‘n
Und tausendfachen Tod und Qualen bringen.
Contributed by Bernart Bartleby - 2015/2/15 - 18:01
Language: Finnish
Traduzione / Translation / Traduction / Suomennos: Juha Rämö
RAUHAN TYYSSIJA
Kun katson kauhukuvia Coventrysta ja Rotterdamista,
Nagasakista ja Berliinistä, Dresdenistä ja Hiroshimasta,
kun näen vanhoissa viikkokatsauksissa lentokoneiden nousevan taivaalle
pudottaakseen hirvittävät lastinsa kaukaisiin kohteisiin,
moottorien ääni muuttuu korvissani vastenmieliseksi hälyksi,
tunnen surua ja häpeää ja käsitykseni kuolemasta hämärtyy.
Mutta taivashan on rauhan tyyssija,
oma maailmansa korkeuksissa, kaukana
vihasta, yksinäinen ja vapaa hopeasiipien lentää.
Miten siis on mahdollista,
että taivaalta kylvetään tulta,
joka tuo kuolemaa ja kärsimystä tuhansille?
Ikaroksen ja Daidaloksen kanssa ja Leonardon rinnalla me ihmiset olemme,
niin kauan kuin meitä on maan päällä ollut, jakaneet unelman lentämisestä,
ja tuskin on toteutunut tämä toiveemme päästä lähemmäs vapautta,
kun jo käytämme lahjaamme väärin aseena ja murhaamisen välineenä.
Ja kun näen, mitä ihmiset ovat sillä tähän päivään mennessä saaneet aikaan
ja mitä he ovat tehneet sillä toisilleen, en ole ylpeä siitä, että olen ihminen.
Mutta taivashan on rauhan tyyssija,
oma maailmansa korkeuksissa, kaukana
vihasta, yksinäinen ja vapaa hopeasiipien lentää.
Miten siis on mahdollista,
että taivaalta kylvetään tulta,
joka tuo kuolemaa ja kärsimystä tuhansille?
Jos te, jotka tänään nousette ilmaan aseista raskailla koneillanne ajattelette,
että teidän täytyy pudottaa pommeja, kysykää itseltänne, haluatteko sitä todella.
Ajatelkaa, että on teidän käsissänne, riippuu viime kädessä yksin teistä,
että Ikaroksen perintö ei enää koskaan tahriinnu vereen.
Ajatelkaa, että lentämisen onni on armo, että se on lahja,
jonka tarkoituksena ei ole tehdä meistä syyllisiä vaan parempia ihmisiä.
Mutta taivashan on rauhan tyyssija,
oma maailmansa korkeuksissa, kaukana
vihasta, yksinäinen ja vapaa hopeasiipien lentää.
Miten siis on mahdollista,
että taivaalta kylvetään tulta,
joka tuo kuolemaa ja kärsimystä tuhansille?
Kun katson kauhukuvia Coventrysta ja Rotterdamista,
Nagasakista ja Berliinistä, Dresdenistä ja Hiroshimasta,
kun näen vanhoissa viikkokatsauksissa lentokoneiden nousevan taivaalle
pudottaakseen hirvittävät lastinsa kaukaisiin kohteisiin,
moottorien ääni muuttuu korvissani vastenmieliseksi hälyksi,
tunnen surua ja häpeää ja käsitykseni kuolemasta hämärtyy.
Mutta taivashan on rauhan tyyssija,
oma maailmansa korkeuksissa, kaukana
vihasta, yksinäinen ja vapaa hopeasiipien lentää.
Miten siis on mahdollista,
että taivaalta kylvetään tulta,
joka tuo kuolemaa ja kärsimystä tuhansille?
Ikaroksen ja Daidaloksen kanssa ja Leonardon rinnalla me ihmiset olemme,
niin kauan kuin meitä on maan päällä ollut, jakaneet unelman lentämisestä,
ja tuskin on toteutunut tämä toiveemme päästä lähemmäs vapautta,
kun jo käytämme lahjaamme väärin aseena ja murhaamisen välineenä.
Ja kun näen, mitä ihmiset ovat sillä tähän päivään mennessä saaneet aikaan
ja mitä he ovat tehneet sillä toisilleen, en ole ylpeä siitä, että olen ihminen.
Mutta taivashan on rauhan tyyssija,
oma maailmansa korkeuksissa, kaukana
vihasta, yksinäinen ja vapaa hopeasiipien lentää.
Miten siis on mahdollista,
että taivaalta kylvetään tulta,
joka tuo kuolemaa ja kärsimystä tuhansille?
Jos te, jotka tänään nousette ilmaan aseista raskailla koneillanne ajattelette,
että teidän täytyy pudottaa pommeja, kysykää itseltänne, haluatteko sitä todella.
Ajatelkaa, että on teidän käsissänne, riippuu viime kädessä yksin teistä,
että Ikaroksen perintö ei enää koskaan tahriinnu vereen.
Ajatelkaa, että lentämisen onni on armo, että se on lahja,
jonka tarkoituksena ei ole tehdä meistä syyllisiä vaan parempia ihmisiä.
Mutta taivashan on rauhan tyyssija,
oma maailmansa korkeuksissa, kaukana
vihasta, yksinäinen ja vapaa hopeasiipien lentää.
Miten siis on mahdollista,
että taivaalta kylvetään tulta,
joka tuo kuolemaa ja kärsimystä tuhansille?
Contributed by Juha Rämö - 2016/9/12 - 10:24
Language: Italian
Versione italiana di Federico Mastellari
E' CERTAMENTE UN LUOGO DI PACE
Quando vedo le immagini spaventose di Coventry e Rotterdam
di Nagasaki e Berlino, di Dresda e Hiroshima
quando vedo nei vecchi cinegiornali alzarsi in volo gli aerei,
che sganciano il loro atroce carico su un obiettivo lontano,
il rumore del motore diventa per me un suono ripugnante
provo tristezza e vergogna, mortalmente afflitto nell'animo.
E' certamente un luogo di pace
lassù, un mondo lontanissimo da odio e furore,
solitario e libero da ali d'argento.
Chissà com'è dunque anche solo possibile
che dal cielo sputino fuoco,
centuplicando morte e tormenti.
Abbiamo sempre avuto, condividendolo con Icaro e Dedalo, con Leonardo,
da quando ci siamo noi uomini, il sogno del volo.
E non appena esaudito il desiderio, che ci porta più vicini alla libertà, ne abusiamo,
trasformando questo dono in arma e strumento di morte.
E quando vedo cosa gli uomini ne hanno fatto fino ad oggi,
e cosa ne continuano a fare, non sono orgoglioso di essere un uomo.
E' certamente un luogo di pace
lassù, un mondo lontanissimo da odio e furore,
solitario e libero da ali d'argento.
Chissà com'è dunque anche solo possibile
che dal cielo sputino fuoco,
centuplicando morte e tormenti.
Se pensate, voi che vi alzate in volo su un apparecchio armato fino ai denti,
di essere obbligati a sganciare le bombe, chiedete a voi stessi se lo volete per davvero.
Riflettete, è nelle vostre mani, alla fine dipende soltanto da voi,
che l'eredità di Icaro non si macchi mai più di sangue.
Riflettete, la gioia del volo è certamente un privilegio, un dono,
che ci deve rendere più umani, e che non può essere accompagnato dalla colpa.
E' certamente un luogo di pace
lassù, un mondo lontanissimo da odio e furore,
solitario e libero da ali d'argento.
Chissà com'è dunque anche solo possibile
che dal cielo sputino fuoco,
centuplicando morte e tormenti.
Quando vedo le immagini spaventose di Coventry e Rotterdam
di Nagasaki e Berlino, di Dresda e Hiroshima
quando vedo nei vecchi cinegiornali alzarsi in volo gli aerei,
che sganciano il loro atroce carico su un obiettivo lontano,
il rumore del motore diventa per me un suono ripugnante
provo tristezza e vergogna, mortalmente afflitto nell'animo.
E' certamente un luogo di pace
lassù, un mondo lontanissimo da odio e furore,
solitario e libero da ali d'argento.
Chissà com'è dunque anche solo possibile
che dal cielo sputino fuoco,
centuplicando morte e tormenti.
Abbiamo sempre avuto, condividendolo con Icaro e Dedalo, con Leonardo,
da quando ci siamo noi uomini, il sogno del volo.
E non appena esaudito il desiderio, che ci porta più vicini alla libertà, ne abusiamo,
trasformando questo dono in arma e strumento di morte.
E quando vedo cosa gli uomini ne hanno fatto fino ad oggi,
e cosa ne continuano a fare, non sono orgoglioso di essere un uomo.
E' certamente un luogo di pace
lassù, un mondo lontanissimo da odio e furore,
solitario e libero da ali d'argento.
Chissà com'è dunque anche solo possibile
che dal cielo sputino fuoco,
centuplicando morte e tormenti.
Se pensate, voi che vi alzate in volo su un apparecchio armato fino ai denti,
di essere obbligati a sganciare le bombe, chiedete a voi stessi se lo volete per davvero.
Riflettete, è nelle vostre mani, alla fine dipende soltanto da voi,
che l'eredità di Icaro non si macchi mai più di sangue.
Riflettete, la gioia del volo è certamente un privilegio, un dono,
che ci deve rendere più umani, e che non può essere accompagnato dalla colpa.
E' certamente un luogo di pace
lassù, un mondo lontanissimo da odio e furore,
solitario e libero da ali d'argento.
Chissà com'è dunque anche solo possibile
che dal cielo sputino fuoco,
centuplicando morte e tormenti.
Contributed by Federico Mastellari - 2017/3/10 - 10:40
×
![]()
Note for non-Italian users: Sorry, though the interface of this website is translated into English, most commentaries and biographies are in Italian and/or in other languages like French, German, Spanish, Russian etc.
Parole e musica di Reinhard Mey
Nell’album intitolato “Hergestellt in Berlin”
Una canzone da accostare ad altre già presenti sulle CCG, come Sky Pilot, Il pilota di Hiroshima e Enola Gay degli Orchestral Manoeuvres In The Dark, e ancora Pilota di guerra, Ad un giovine pilota e Il rondone.