Barbara
Yves MontandVersione finlandese di Pentti Saaritsa | |
BARBARA Bárbara acuérdate Aquel día llovía sin parar sobre Brest Y tú andabas sonriente Radiante alegre desbordante Bajo la lluvia Bárbara acuérdate Aquel día llovía sobre Brest sin parar Corrí hacia ti en la calle de Siam Tú sonreías Sonreí también Bárbara acuérdate Tú a quien no conocía, tú que no Me conocías Acuérdate aunque sea de aquel día No olvides Un hombre resguardado bajo un pórtico Gritó tu nombre Bárbara Y tú corriste a él bajo la lluvia Rebosante desbordante feliz Te lanzaste a sus brazos Bárbara acuérdate No te molestes porque te tutee, A los que quiero les trato de tú, Aunque les haya visto una vez sólo, Y tuteo también a los que se aman, Aunque no les conozca, Bárbara, acuérdate, No te olvides De la buena lluvia feliz Sobre tu rostro feliz Sobre esta ciudad feliz La lluvia sobre el mar Sobre el arsenal Sobre el barco de Ouessant Oh Bárbara Qué estupidez la guerra En qué te has convertido ahora Bajo esta lluvia férrea De fuego de acero de sangre Y aquel que te estrechaba entre sus brazos Amorosamente Estará muerto desaparecido o quizás todavía vivo Oh Bárbara Llueve sin pausa sobre Brest Como llovía entonces Pero ya no es lo mismo, todo está destrozado La lluvia ahora es de luto terrible y desolada No es ni siquiera la tormenta De hierro de acero de sangre Sólo nubes Que mueren como perros Perros que desaparecen Siguiendo el agua sobre Brest Y se van a pudrir a lo lejos, Lejos, muy lejos ya de un Brest del que no queda nada. | BARBARA Muistathan, Barbara, tietyn päivän sateisen Brestissä, kun hymyillen, hehkuen, vettä valuen riensit halki sateen sen Muistathan, Barbara, jaksoi sataa silloin kun ohimennen vain sinut näin kun hymyilit ja hymyilinhän itsekin Muistathan, Barbara, kun tuntenut en sinua kun tuntenut et minua Muistathan, muista sittenkin voi, et saa unohtaa Ja mies portin suojassa seisoi ja huusi kutsuen: Barbara Ja niin poikki kadun sen sateisen juoksit hehkuen, vettä valuen miehen syliin heittäytyen Toki muistat sen, Barbara Pahastua et saa, vaikka puhun näin Sen teen, koska rakastuneita aina sinutella voin vaikka yhden kerran nähtyäni sillä myös itse heitä rakastan Muistathan, Barbara, et pisaraakaan saa unohtaa Kasvosi hurmioiset, kaupungin ja varikot ja laivojen silhuetit sade peitti hellien Oi, Barbara, voi, sotaa kauheaa Miten sinun käynyt on nyt kun sataa terästä ja tulta tappavaa Ja vieläkö lie elossa se mies joka kerran sai sinut käsivarsilleen Kai hänkin kuollut on Oi, Barbara, nyt sataa vieläkin vaan kaikki toisin on ja täysin surkeaa on sade lohdutonta, kurjaa lotinaa Enää ei edes rautaa eikä vertakaan Vain pelkät jähmeät pilvet laahautuvat kuin koiran raadot pois Ne Brestin vesi vie niin kauas jonnekin ja kadonnuthan lie kaupunki itsekin |