Omkring tiggarn från Luossa

Dan Andersson
Lingua: Svedese

Lista delle versioni e commenti

Guarda il video

Audio link to the song performed by Hootenanny Singers on their 1973 album Dan Andersson på vårt sätt (Dan Andersson In Our Way):

Cerca altri video su Youtube

Ti può interessare anche...

Den sista sången
(Dan Andersson)
Arlequin et l’Histoire
(Marco Valdo M.I.)

Musica / Music / Musique / Musik / Sävel: Gunde Johansson (1922 - 1995)
Testo / Lyrics / Paroles / Text / Sanat: Dan Andersson (1888 - 1920) in his 1917 anthology Svarta ballader (Black Ballads)

Dan Andersson (1888-1920)
Dan Andersson (1888-1920)

More than a century after his tragic death at the early age of 32, Dan Andersson still enjoys a broad popularity not only among the Swedish people but also those in neighboring Finland. His poems, often dealing with the harsh life of small people, have touched and inspired many musicians and lyricists in both countries as shown by the number of translations and interpretations available of this sad and compassionate story of the Beggar of Luossa.

The word Luossa refers to a locality in Dan Andersson's home village Skattlösberg in the province of Dalarna in central Sweden. In different Sámi languages, the word luos(s)a refers to salmon.

Omkring tiggarn från Luossa satt allt folket i en ring,
och vid lägerelden hörde de hans sång.
Och om bettlare och vägmän och om underbara ting,
och om sin längtan sjöng han hela natten lång:

»Det är något bortom bergen, bortom blommorna och sången,
det är något bakom stjärnor, bakom heta hjärtat mitt.
Hören - något går och viskar, går och lockar mig och beder:
"Kom till oss, ty denna jorden den är icke riket ditt!"

Jag har lyssnat till de stillsamma böljeslag mot strand,
om de vildaste havens vila har jag drömt.
Och i anden har jag ilat mot de formlösa land,
där det käraste vi kände skall bli glömt.

Till en vild och evig längtan föddes vi av mödrar bleka,
ur bekymrens födselvånda steg vårt första jämmerljud.
Slängdes vi på berg och slätter för att tumla om och leka,
och vi lekte älg och lejon, fjäril, tiggare och gud.

Satt jag tyst vid hennes sida, hon, vars hjärta var som mitt,
redde hon med mjuka händer ömt vårt bo,
hörde jag mitt hjärta ropa, det du äger är ej ditt,
och jag fördes bort av anden att få ro.

Det jag älskar, det är bortom och fördolt i dunkelt fjärran,
och min rätta väg är hög och underbar.
Och jag lockas mitt i larmet till att bedja inför Herran:
"Tag all jorden bort, jag äga vill vad ingen, ingen har!"

Följ mig, broder, bortom bergen, med de stilla svala floder,
där allt havet somnar långsamt inom bergomkransad bädd.
Någonstädes bortom himlen är mitt hem, har jag min moder,
mitt i guldomstänkta dimmor i en rosenmantel klädd.

Må de svarta salta vatten svalka kinder feberröda,
må vi vara mil från livet innan morgonen är full!
Ej av denna världen var jag och oändlig vedermöda
led jag för min oro, otro, och min heta kärleks skull.

Vid en snäckbesållad havsstrand står en port av rosor tunga,
där i vila multna vraken och de trötta män få ro.
Aldrig hörda höga sånger likt fiolers ekon sjunga
under valv där evigt unga barn av saligheten bo.«

inviata da Juha Rämö - 18/1/2021 - 18:30

Lingua: Inglese

Traduzione inglese / English translation / Traduction anglaise / Engelsk översättning / Englanninkielinen käännös: Caroline Schleef


From Luossa came a beggar singing to the village folk.
Round the watch fire they lingered while he sang
Songs of pilgrims and of beggars, of wondrous, wondrous things
And of his yearning did he sing the whole night long.

»There is something beyond mountains, beyond stars and all the blossoms,
Something, too, behind my song, behind this burning heart of mine.
Listen - something goes and whispers, goes and lures me and beseeches
"Come to us, for earth below is not the kingdom that is thine!"

I have listened to the lapping of waves upon the shore,
I have dreamed that the wildest seas were calm and still.
And in spirit I have hurried to that contourless land,
Where the dearest we have known we'll know no more.

To a wild, eternal longing were we born of ash-pale mothers,
And from travail, anxious, painful, rose our first, our wailing cry
Were we tossed on plain and hillside, just to tumble round and frolic,
Then we played at elk and lion, beggar, God and butterfly.

Did I sit beside her, silent, she whose heart was as my own,
Did she tend our home with soft and gentle hands,
Loudly was my own heart shouting, "What you own there is not yours!"
And my spirit drove me onward to find peace.

What I love is lying yonder, lies concealed in dusky distance,
And my rightful way leads high to wonders there.
In this clamor I am tempted to beseech Him, "Lord, O Master,
Take all earth away, for own I will what no one, no one has."

Join me, brother, beyond mountains with their still and cooling rivers,
Where the sea is slow to slumber in its peak-encircled bed.
Somewhere far beyond the heavens lies my home, have I my mother
In a gold-besprinkled vapor, in rose-tinted mantle clad.

May the black and brackish waters cool our cheeks with fever reddened,
May we be from life far distant where the morning is awake
Never was I one with this world, and unending tribulation
Suffered, restless, unbelieving, suffered from my burning heart.

On a seashore sown with cockles stands a gate with roses laden,
Where in slumber, vagrants perish and all weary souls find peace.
Song is never heard resounding, viols never echo, ringing
Under arches where forever cherubs of salvation dwell.«

inviata da Juha Rämö - 18/1/2021 - 18:32

Lingua: Inglese

Traduzione inglese 2 / English translation 2 / Traduction anglaise 2 / Engelsk översättning 2 / Englanninkielinen käännös 2: Åke Helgesson

the song performed by Peter Johnson

Round the beggar of Luossa all the people formed a ring,
in the firelight they listened to his song.
And he sang of tramps and roadsters and of many a wondrous thing
and he sang about his yearning all night long:

»There is something which is hidden beyond mountains and the song,
behind stars and flowers and my burning heart.
Listen - something there is whispering, enticing me and praying:
"Come to us, because on earth is not for you to play your part!"

I have listened to the peaceful beats of waves against a shore,
I have dreamt of violent waters' quiet rest.
And my spirit sometimes hurried to a land we never saw,
where we lose the things that we have loved the best.

To a wild and lasting yearning we were born by sickly mothers,
and the birth of trouble struck us our earliest wailing chord.
Thrown we were on plains and mountains to play games with one another,
and we played at elk and lion, moth and beggar and the Lord.

I was quiet by her side, the girl whose heart and mine are one,
and she cared for our home with love and ease
and I heard my heart cry out: "It isn't yours what you have won!"
And the spirit took me off and gave me peace.

It's beyond and hidden deep in distant darkness what I love,
and my road of life is high and heavenly blessed.
And I'm tempted in the chaos to pray to the Lord above:
"Take away the earth I want to own what no one e'er possessed!"

Come with me beyond the hills and gentle rivers, dear brother,
where the waters fall asleep inside their mountain-guarded nest.
Somewhere far beyond the skies I have my home and my good mother,
in the golden shining haze and in a rosy garment dressed.

Let the black and salty waters freshen cheeks of rosy fever,
let's be miles away from life before this dawn's begun to break!
I was not an earthly creature and a restless disbeliever
and I suffered for my lack of faith and for my passion's sake.

On a shell-strewn sandy beach where heavy roses form a gate,
resting wrecks can moulder slowly and exhausted men find peace.
Unknown songs are sung like music echoing violins create
under arches where the blessed live whose youth will never cease.«

inviata da Juha Rämö - 18/1/2021 - 18:35

Lingua: Inglese

Traduzione inglese 3 / English translation 3 / Traduction anglaise 3 / Engelsk översättning 3 / Englanninkielinen käännös 3: Arvid Olsson & Adam Gregg


By the beggar of Luossa everyone sat in a ring,
Round the fireside they listened to his song.
And on scroungers and on homeless and many wonderful a thing,
And on his longing he sang to them all night long:

»There is something beyond mountains, beyond the flowers and the song,
There is something behind starlight, behind this burning heart of mine.
O hear – something there is whispering, goes there calling me and pleading:
"Come to us, for this the earth here, it is not the realm of thine!"

I have listened to the temperate billows on the sands
Dreams of wild seas’ rest dwell in my mind
And in spirit I’ve been leaping for the formless of lands,
Where the dearest things we knew are left behind.

To a wild eternal yearning we were born by mothers wan,
With the birth pains of travail arose our first wail and whine.
Thrown were we on hills and meadows to tumble round and play on,
And we played elk and lion, sun moth, beggar and divine.

I sat quiet by her side, she, whose heart was just as mine,
And with soft hands she tended to our nest,
I heard my heart cry out then: "What thou ownest isn't thine!"
And I was led aside by the holy to find rest.

What I love, it is beyond and concealed in distant space,
And my lofty path is wonderful just as.
I am called in all the turmoil to pray before the Lord’s grace:
"Take all earth away, I want to own what no one, no one has!"

Follow me beyond the mountains, with their still, cool rivers, brother,
Where all oceans sleep so slowly in a mountain wreathed rest.
Somewhere there beyond the heavens is my home, I have my mother,
Amidst gold besprinkled floating mists in a rosen mantle dressed.

May the black and salty waters cool down cheeks so fever red,
Let’s be miles away from life before the morning is awake!
Never of this world here was I, and unending woe and dread
I faced for my unrest, unfaith, and my fervid love’s sake.

At a gate all draped in roses, by a shell adorned sea shore,
Therein lay decayed ruins and the drained in rest reside.
High songs like violins that were never heard before
Under arches where eternal youth of beatitude abide.«

inviata da Juha Rämö - 18/1/2021 - 18:36

Lingua: Tedesco

Traduzione tedesca / German translation / Traduction allemande / Tysk översättning / Deutsche Übersetzung / Saksankielinen käännös: Klaus-Rüdiger Utschick


Um den Bettler von Luossa saß das ganze Dorf im Ring
und am Lagerfeuer hörte seinen Sang
über Tippler, über Bettler, über manches Wunderding
und seine Sehnsucht eine ganze Mondnacht lang:

»Irgendetwas hinter Bergen, jenseits Blumen und Gesängen,
irgendetwas hinter Sternen und dem heißen Herzen mein –
hört ihr? – etwas raunt und flüstert, will mich locken und bedrängen:
"Komm zu uns, denn diese Erde kann dein Reich nicht länger sein."

Oftmals lauschte ich ganz still dem leisen Wogenschlag am Strand,
und es rauschte still das wilde Meer im Traum,
und die Brandung warf mich sanft in jenes formenlose Land,
wo die Liebsten, die wir kannten, haben Raum.

Für ein ewig wildes Sehnen haben Mütter uns geboren,
aus den Wehen der Geburt stieg unser erster Jammerlaut,
und zu Gaukelspiel und Taumel hat die Erde uns erkoren,
als wir spielten Elch und Löwe, Bettler, Schmetterling und Gott.

Saß ich still an ihrer Seite, deren Herz gleichsam war meins,
schaffte sie Behagen unsrem Nest im Nu,
doch mein Herz rief unter Qualen: "Was du hast, ist doch nicht deins",
und ein Dämon führte mich zu Trost und Ruh.

Was ich liebe, ist verborgen in der tiefen dunklen Ferne,
und mein rechter Weg ist hoch und wunderbar.
Und im Lärm und Trubel lockt es mich zu beten zu dem Herren:
"Nimm die Erde fort, daß etwas kommt, was vordem niemals war!"

Folg mir, Bruder, hinter Berge zu den stillen kühlen Fluten,
wo die Meere träge schlafen in dem Bett aus Bergen weit.
Hinter Berg und Himmel heim zu meiner Mutter will ich sputen,
die mit goldumglänztem Nebelschleier schmückt ihr Rosenkleid.

Kühlt, ihr Wogen, unsre Wangen, die im Fieberfeuer glühen,
spült uns Meilen fort vom Leben, eh der Morgen schimmert fahl!
Ich war nicht von dieser Welt, und endlos waren meine Mühen,
meine Unruh, meine Zweifel, meine heiße Liebesqual.

Sieh am Muschelstrand das Tor, um das sich Rosenranken schlingen,
dort wo Wracks am Grunde modern und die Müden finden Rast.
Echos nie gehörter Lieder wie die Fiedeln silbern klingen,
wo des Glückes Kinder wohnen in dem Dom aus Sonnenglast.«

inviata da Juha Rämö - 18/1/2021 - 18:38

Lingua: Tedesco

Traduzione tedesca 2 / German translation 2 / Traduction allemande 2 / Tysk översättning 2 / Deutsche Übersetzung 2 / Saksankielinen käännös 2: Willi Grigor

Um den Bettler von Luossa saß das Volk in einem Ring,
und am Lagerfeuer lauschten sie dem Sang.
Und um Bettler und die Streuner und um wunderliche Ding',
sowie sein Sehnen sang er ganze Nächte lang:

"Es gibt mehr hinter den Bergen, und den Blumen und den Liedern,
es gibt mehr hinter den Sternen, und dem warmen Herzen mein.
Hört nur - jemand geht und flüstert, geht und lockend für mich betet:
Komm zu uns, denn diese Erde sie ist nicht dein wahres Reich!

Oft ich lauschte stillen Wellen, wie sie schlugen an den Strand,
von der wilden Meere Stille hab geträumt.
Und im Geiste flink ich eilte zu dem ungeformten Land,
wo das Liebste, das wir kannten, wird versäumt.

Für ein wild' und ewig' Sehnen kamen wir aus Mutters Leibe,
aus den Ängsten und den Qualen unser erster Jammerlaut.
Sprangen wir auf Berg und Wiesen, um zu tollen und zu spielen,
und wir spielten Elch und Löwe, Bettler, Schmetterling und Gott.

Saß ich still an ihrer Seite, ihr und mein Herz waren eins,
hegte sie mit weichen Händen unser Haus,
hörte ich mein Herz laut rufen, das du hast, es ist nicht deins,
und ein Wesen führte fort mich, gab mir Ruh.

Was ich liebe liegt weit jenseits und versteckt in dunkler Ferne,
und mein rechter Weg ist hoch und wunderbar.
Und man lockt mich, im Alarme, um zu beten zu dem Herrn:
'Nehmt sie fort mir, meine Habe, ich will das, was niemand hat!'

Folg' mir, Bruder, zu den Bergen, zu den stillen, kühlen Flüssen,
wo die Meere schwinden langsam in dem bergumrankten Bett.
Irgendwo jenseits des Himmels ist mein Heim, ist meine Mutter,
in mit Gold besprühten Schleiern, und von Rosen ganz bedeckt.

Mag das salzig schwarze Wasser kühlen fieberwarme Kinder,
mögen sternweit wir vom Leben sein, bevor der Morgen graut!
Nicht von dieser Erde bin ich und unendliche Beschwernis
ich durchlitt durch meine Untreu, meiner heißen Liebe Kraft.

An dem perlbestreuten Meerstrand steht ein Tor mit Rosenschlingen,
wo in Ruhe alte Wracks und müde Männer finden Schlaf.
Nie gehörte hohe Sänge wie der Geigen Echo klingen,
da wo ewig Junge wohnen in der Seligkeiten Saal."

inviata da Juha Rämö - 22/11/2021 - 23:18

Lingua: Finlandese

Traduzione finlandese / Finnish translation / Traduction finnoise / Finsk översättning / Suomennos: Hector & Tommy Tabermann

The song performed by Hector on his 1979 album Ruusuportti (Rose Gate)

Luossan kerjäläisen ympärillä väki piirissä
tulen loimutessa häntä kuunteli.
Kerjäläisistä ja ihmeistä ja kulkijoista maan,
kaipuustaan hän lauloi koko pitkän yön.

»On jotain tuolla puolen vuorten, kukkasten ja laulun,
jotain tuolla puolen tähden, tämän kuuman sydämen.
Kuulkaa, jokin kiertää kuiskaa, mua kutsuen se pyytää:
"Tule luoksemme, ei sua varten ole tämä maa."

Olen kuullut aallon levollisen nousun rannalle
ja villin meren nähnyt tyynenä
ja mielessäni rientänyt päin avaria maita,
missä kaikki meille rakkain unohtuu.

Tähän villiin kaipaukseen meidät äidit synnyttivät,
ja synnystä murheen nousi ensi huutomme.
Kukkuloilla, niityillä me päivät temmelsimme
milloin perhosina, jumalina, kerjäläisinä.

Kun mä istuin hänen kanssaan, jonka sydän on kuin mun,
pehmein käsin järjesti hän pesäämme.
Kuulin sydämeni huudon: Omista et omaaskaan -
ja henkeni mun vihdoin rauhan sai.

Kaipaamani kätketty on kauas yön hämäryyteen,
ja mun tieni on niin ylväs, ihana.
Ja kesken melun tekee mieleni mun Herraa rukoilla:
"Ota maallinen pois, tahdon vain sen salatun."

Seuraa, veli, taakse vuorten, kulje virtaa viileää.
Siellä meri hiljaa uinailee vuorten vuoteessa.
Jossain tuolla puolen taivaan koti on, veljeni,
missä kultakaste peittää vaippaansa.

Anna mustan, kylmän veden poskiani vilvoittaa.
Oi, jos kauas ehtisimme ennen aamunkoittoa.
Enhän ollut tästä maailmasta, tuskaa loputonta
kärsin levotonna aina vuoksi kuuman rakkauden.

Luona simpukkaisen merenrannan ruusuportti on,
jossa hylyt maatuvat ja uupuneilla rauha on.
Siellä jousten kaiun lailla soivat laulut ylistyksen
noille ikuisille lapsille suuren autuuden.«

inviata da Juha Rämö - 18/1/2021 - 18:40

Lingua: Finlandese

Traduzione finlandese 2 / Finnish translation 2 / Traduction finnoise 2 / Finsk översättning 2 / Suomennos 2: Aappo I. Piippo

The song performed by Esa Niemitalo on his 1977 album Laulelmia suomalaismetsistä (Songs From the Finn Forests)

Luossan kerjäläisen luona istui kansa kuunnellen
miestä, joka lauloi hehkuun nuotion.
Kulkureista, kauppiaista, kauneudesta maailmassa
miehen laulut kertoi aamun koittohon.

»Jossain vuorten tuolla puolen, tuolla puolen kukkain, laulun,
takaa sydämeni kuuman, jostain takaa tähtien
kuulen: joku kulkee, kuiskii, houkuttaa ja pyytää mukaan,
sillä maata, jota poljen, koskaan omistaa voi en.

Olen kuullut, kuinka aallot rauhallisna lyövät rantaan,
uneksinut, missä meren koti on.
Olen nähnyt hengen voimin kauas vuorettomiin maihin,
missä rakkain, jonka tunsin, unhoittuu.

Villin, ikuisimman kaipuun saimme äidin kaipauksesta,
huoli, synnytyksen tuska, kuuli itkun pelokkaan.
Niityillä ja kukkuloilla leikimme ja vertasimme
itseämme leijoniin ja perhosiin ja Jumalaan.

Hiljaa istuin vierellänsä, jonka sydän sykki mulle,
kädet hellät rakensivat elämää.
Kuulin sydämeni huudon: Hän ei koskaan kuulu sulle!
Lähdin etsiäksein rauhaa kestävää.

Kaukana on, jota kaipaan, kätkettynä iltausvaan,
on tiellä oikealla matkanteko ihanaa.
Myrskyn pauhaavimman keskeen huudan luokse taivaan Herran:
"Tahdon saada, mitä toinen koskaan omistaa ei saa."

Veljeni, voit tulla mukaan vuorten taakse, siellä sulle
puro viileä on, meri leväten,
taakse kaukaisimman taivaan, sill' on koti, äiti mulle,
keskeen kultaisien villiruusujen.

Viilentäköön musta virta kuumeisia poskipäitä,
matka olkoon pitkä arkeen ennen päivää koittavaa.
Kuulu kulkemaan en tänne teitä ihmisien näitä,
jossa kuuma rakkaus polttaa, rauhattomuus rasittaa.

Näkinkenkäin rantamalla ruusuportti ikuisuuden,
siellä laho hylky laivan unohtaa.
Siellä kuulee laulun uuden soivan viulun kaiun lailla,
unten raskaan portin alla. Se on ikuisuuden maa.«

inviata da Juha Rämö - 18/1/2021 - 18:42

Lingua: Finlandese

Traduzione finlandese 3 / Finnish translation 3 / Traduction finnoise 3 / Finsk översättning 3 / Suomennos 3: Sauvo Puhtila

The song performed by Finntrio on their 1974 album 12 x Finntrio

Lauloi Luossan kerjäläinen nuotiolla lauluaan,
kaiken kansan piiriin nähtiin istuvan.
Kulkurit ja kiertolaiset, ihmeet, kaipauksen maan
laulu taikoi mieleen öisen kuulijan.

»Jonkin tuolla puolen vuorten, tähtein, kukkien ja laulun,
jonkin tiedän tuolla puolen kuuman sydämeni mun.
Kuulkaa, kuinka kulkee, kuiskii, jokin houkuttain näin pyytää:
"Saavu tänne, sillä maa ei ole valtakuntas' sun."

Olen kuullut, kuinka laine hiljaa rantaan liplattaa,
meren villin levosta mä uneksin.
Sinne hengessäni kiidin, missä hahmoton on maa,
jossa unhoon meiltä jäävät rakkaatkin.

Villin kaipauksen saimme syntyessä äideiltämme.
Vuorten syövereistä lapsen ensi huuto kajahtaa.
Vuoristoissa, tasangoilla leikkien nyt esitämme
kerjäläistä, leijonaa ja perhosta ja jumalaa.

Hänen luonaan hiljaa istuin, jonka tunsin sydämen.
Käsin hellin laittoi pesää meille hän.
Silloin tunsin, tätä omakseni ottaa saata en.
Lensin pois ja toivoin rauhan löytyvän.

Mitä rakastan, on kaukana ja pimeys sen peittää.
Tietä oikeaa nyt lähden kulkemaan.
Melskeen keskellä näin pyydän: "Herra, saanko kaiken heittää?
Anna vain se, mitä omakseen ei vaadi ainutkaan."

Sinne, veljeni, saat rauhallisten virtain myötä tulla,
missä uinuu meri vuorten ympäröimä rauhassaan.
Taivaan tuolla puolen kultausvissaan on koti mulla,
siellä äiti oottaa poikaansa nyt ruusuviitassaan.

(...) kuumeposket vilvoitelkoon virta kylmän musta,
ennen päiväsarastusta vieköön taakse elämän.
Tästä maasta en lie ollut, tunsin vaivaa, ahdistusta
vuoksi epäuskon, rakkauden kuuman, kiihkeän.

Avoin ruusuportti oottaa meitä simpukoiden mailla,
rauha yllä laivojen ja väsyneiden miehien.
Laulut ennen kuulemattomat saa soida viulun lailla,
holvin alla siellä leikkiin käyvät lapset autuuden.«

inviata da Juha Rämö - 18/1/2021 - 18:44

Lingua: Finlandese

Traduzione finlandese 4 / Finnish translation 4 / Traduction finnoise 4 / Finsk översättning 4 / Suomennos 4: Anni Vela in the 1948 anthology Miilunvartijan lauluja ja muita runoja (Charcoal Burner's Songs and Other Poems) compiled by Otto Varhia

The song performed by LautaJaska (Jaakko Lautaoja)

Mierolaisen ympärille kaikki piiriin istuivat,
kun hän nuotiolla lauloi lauluaan.
Kulkurit ja kerjäläiset, ihmeelliset tarinat
ukko loihti laulaessaan kaipuustaan.

Jokin tuolla puolen vuorten, kukkain, tähtien ja laulun,
jokin tuolla puolen kuuman sydämeni huminoi.
Kuulkaa, jokin käy ja kuiskii, houkuttelee mua, pyytää:
Tule tänne, sillä maa ei valtakuntas' olla voi.

Olen aaltoin hiljaisien liplatusta kuunnellut,
levost' uneksinut meren raivoisan.
Hengessäni olen maahan hahmottomaan kulkenut,
missä unohdamme kaikkein rakkaimman.

Villin kaipauksen soivat kalvaat äidit osaksemme.
Huolten syvyyksistä lapsen ensi huuto kohoaa.
Vuorilla ja tasangoilla temmeltäen näyttelemme
jalopeuraa, kerjäläistä, perhosta ja jumalaa.

Istuin hänen vieressänsä, jonka olin kaltainen,
laittoi pesäämme hän käsin hellivin.
Tunsin: mitään omakseni sanoa ma saata en,
lähdin loitos, että rauhan löytäisin.

Mitä rakastan, on kauas kätkettynä katseeltani.
Tieni korkean ja ihmeellisen nään.
Kesken melun tahdon pyytää: Ota kaikki, Jumalani,
mutta anna, mitä täällä omista ei yksikään.

Etkö sinne tahdo, veli, kylmäin virtain myötä tulla,
missä meri hiljaa uinuu vuorten seppel rannoillaan.
Kulta-usvissa on jossain tuolla puolen koti mulla.
Siellä äiti hiljaa vartoo ruusupuku verhonaan.

Poskiamme vilvoitelkoon vesi suolainen ja musta,
ennenkuin on aamu, vieköön tuolle puolen elämän.
Kuulunut en tähän maahan, kärsin vaivaa, ahdistusta
vuoksi epäuskon, rakkauden levottoman, kiihkeän.

Näkinkenkärannikolle johtaa ruusuportti avoin.
Siell' on leposija miesten, laivahylkyjen.
Laulut, joit' ei täällä kuulla, soivat siellä viulun tavoin.
Ikuisesti nuoret lapset leikkii alla holvien.

inviata da Juha Rämö - 18/1/2021 - 18:47

Lingua: Finlandese

Traduzione finlandese 5 / Finnish translation 5 / Traduction finnoise 5 / Finsk översättning 5 / Suomennos 5: Atte von Wright

Musica / Music / Musique / Musik / Sävellys: Antti Raekallio

This is the newest one in the row from four months ago, very Dan Andersson and very Finnish but with an Irish twist.

The song performed by Finnforest Guerrillas on their 2020 album Luossan kerjäläinen (The Beggar of Luossa)

Luossan kerjäläisen luo jäi kansa kuulemaan,
kun hän nuotiolla lauloi laulujaan.
Oli kulkumiehet, kerjäläiset, ihmeet aiheinaan,
ja läpi pitkän yön hän lauloi kaipuustaan.

»Kuulen jotain takaa vuorten, takaa kukkain, tähtein, laulun
ja sydämeni kuuman, se kutsuu, houkuttaa.
Se jokin aina kuiskii, mukaan vaatii sekä pyytää:
"Tule tänne, valtakuntasi ei ole tämä maa!"

Aaltoin loiskeen olen kuullut, kun ne vihdoin rantaan saa,
uneksinut, kuinka meri hurjin joskus rauhoittuu,
hengessäni sinne mennyt, missä hahmoton on maa,
missä rakkain tuntemamme unhoittuu.

Äitiparoiltamme syntyessä ikikaipuun myötä saimme,
synnyintuskamme jo tuotti valitusta vaikeaa.
Vuorilta ja tasamailta leikkitantereemme haimme,
petoa leikimme ja saalista ja perhoa ja jumalaa.

Istuin rakkaan naisen luona, sydän puhui, eivät huulet.
Hän pehmein käsin pesää varusti ja loi.
Vaan sydämeni huusi: "Hän ei sinun, vaikka luulet!"
Sinne henki minut kutsui, missä rauhan löytää voi.

Etäällä on kaipaamani, vaan sen sieltä löydän kerran,
ihmeellistä, korkeaa on käydä tietä oikeaa.
Melun keskeltä näin huudan vielä puoleen taivaan Herran:
"Vie pois vain maa, sen tahdon, mitä kukaan muu ei saa!"

Veli, lähde mukaan taakse vuorten, seuraa vuomaa viileää
sinne, missä meri nukkuu vuorisella vuoteellaan.
Kodin löydän, äidinkin, kun taivaanranta taakse jää,
usviin kultaisiin hän peityy ruusuviitta asunaan.

Viilentäköön musta vesi kuumeen punan poskipäistä,
jääköön elo kauas taakse ennen päivää korkeaa.
En tähän maahan kuulu, tuskaa, vaivaa äärimmäistä
koin vuoksi epäuskon, kuuman lemmen vailla rauhaa oikeaa.

Tummain ruusuin portti seisoo raakunkuorirantamailla,
lepopaikka on se hylkyjen ja uupuneitten ihmisten.
Ennen kuulematon laulu kaikuu vienon soiton lailla
holvein alta ikinuorten paratiisin lapsien.

inviata da Juha Rämö - 18/1/2021 - 18:50

Lingua: Italiano

Versione italiana / Italiensk version / Italian version / Version italienne / Italiankielinen versio:
Riccardo Venturi, 18-1-2021 20:25

Due parole del traduttore. In questo sito si traducono canzoni, canti, canzonette, canzonacce di ogni genere; non di rado càpita anche di trovarsi di fronte alla Poesia, quella con la “P” maiuscola, che sia stata o meno rivestita da una melodia. Ignoro se qualche poesia di Dan Andersson sia mai stata tradotta in italiano; ma, comunque, quando Juha Rämö ne ha proposta una corredata di alcune versioni (in inglese, tedesco e finlandese), mi sono detto che almeno un tentativo in italiano andava fatto. A tale riguardo, le belle versioni d'arte in inglese e in tedesco, sono inservibili: ne sarebbero venute fuori non versioni da Dan Andersson, ma dai suoi traduttori (come tradurre Dylan Thomas in una data lingua partendo dalle traduzioni di Eugenio Montale -a dire il vero, ne fece soltanto una). Alle traduzioni finlandesi non ho ovviamente accesso ad un livello talmente elevato. Così mi sono gettato dentro lo svedese solenne, arcaico, immaginifico di Dan Andersson -ricchissimo, fra le altre cose, di composti sovente inestricabili; e ne è venuta fuori questa cosa, che non è “d'arte” e non ha metrica sebbene qua e là abbia tenuto una fioca parvenza di ritmo.

Attorno al mendìco di Luossa sedevano tutti in cerchio,
E al fuoco dell'accampamento ascoltavano il suo canto.
Di accattoni, di vagabondi, di cose straordinarie,
E del suo gran desiderio cantava per tutta la notte:

“C'è qualcosa oltre i monti, oltre i fiori e oltre i canti,
Qualcosa dietro le stelle, dietro il mio cuore ardente.
Sentite - Qualcosa va e mormora, qualcosa mi attira e m'implora:
' Vieni qui da noi perché questa terra non è il regno tuo! ' “

Ho ascoltato le onde batter quiete sulla riva,
Di riposar negli oceani più furiosi ho sognato.
E nello spirito ho anelato a terre vaghe e ignote,
Dove ciò che avemmo più caro sarà dimenticato.

Per una brama eterna e ìndoma nascemmo da pallide madri
E da penose doglie ci uscì il primo infausto vagito.
Gettati fummo su monti, su piani per rotolare e giocare,
E noi gioccammo a far alci, leoni, farfalle, accattoni e dèi.

Io stavo quieto al suo fianco, di lei con cui dividevo il cuore,
Lei che teneramente curava con le sue mani la nostra casa.
Udii il mio cuore gridare: Quel che possiedi non è tuo!
Lo spirito mi portò via, al fine di avere pace.

Ciò che amo è distante. Lontano, oscuro, nascosto.
La vita mia è una strada impervia e meravigliosa.
Nel chiasso, nel rumore, ho voglia d'urlare al Signore:
“Fai sprofondar la Terra, io anelo a ciò che nessuno ha!”

Oltre quei monti, fratello, séguimi per fiumi freddi e calmi,
Dove il mare dorme e tace nel letto coronato dalle vette.
Da qualche parte oltre il cielo, c'è casa mia, c'è mia madre,
Tra nebbie sprizzate d'oro lei sta ammantata di rose.

Che le acque gelide e salse raffreschin le gote di febbre ardenti,
Lontan miglia dalla vita prima che sia mattin fatto!
Mai io fui di questo mondo. Infinite tribolazioni
Passai senza mai quiete né fede, bruciando però d'amore.

Conchiglie sparse su un lido; c'è un pergolato carico di rose
Ove, piano, si disfano i relitti, e chi è stanco trova sua pace.
Mai s'ode risonare un canto, mai echeggia un suono di violino
Sotto la volta ove dimorano angeli sempre beati e giovani.

18/1/2021 - 20:27

Lingua: Francese

Version française – EN ROND AUTOUR DU MENDIANT DE LUOSSA – Marco Valdo M.I. – 2021
d’après la version italienne de Riccardo Venturi ATTORNO AL MENDICO DI LUOSSA et un peu les autres,
d’une chanson suédoise – Omkring tiggarn från Luossa – Dan Andersson – 1917
Musique : Gunde Johansson (1922 – 1995)
Paroles : Dan Andersson (1888 – 1920) dans son anthologie Svarta ballader (Ballades noires)

Dan Andersson

Plus d’un siècle après sa mort tragique à l’âge de 32 ans, Dan Andersson jouit toujours d’une grande popularité, non seulement auprès du peuple suédois, mais aussi auprès de leurs voisins finlandais. Ses poèmes, qui traitent souvent de la dure vie des petites gens, ont touché et inspiré de nombreux musiciens et paroliers dans les deux pays, comme le montre le nombre de traductions et d’interprétations disponibles de cette triste et compatissante histoire du mendiant de Luossa.
Le mot Luossa fait référence à une localité de Skattlösberg, le village natal de Dan Andersson, dans la province de Dalécarlie, au centre de la Suède. Dans différentes langues samis, le mot luos(s)a fait référence au saumon.

Note du traducteur italien – Riccardo Venturi

Quelques mots du traducteur. Dans ce site, on traduit des chansons, des chants, des chansonnettes de toutes sortes ; il n’est pas rare qu’on y rencontre également la Poésie, celle avec un “P” majuscule, qu’elle ait été revêtue ou non d’une mélodie. J’ignore si certains un poème de Dan Andersson a jamais été traduite en italien ; mais, quoi qu’il en soit, lorsque Juha Rämö m’en a proposé un avec quelques versions (en anglais, allemand et finnois), je me suis dit qu’une tentative en italien devait être faite. À cet égard, les belles versions artistiques en anglais et en allemand sont inutilisables : elles seraient sorties non pas comme des versions de Dan Andersson, mais de ses traducteurs (comme la traduction de Dylan Thomas dans une langue donnée à partir des traductions d’Eugenio Montale – à vrai dire, il n’en a fait qu’une). Aux traductions en finnois, je n’ai évidemment pas accès à un niveau aussi élevé. Je me suis donc jeté dans le suédois solennel, archaïque et imaginatif de Dan Andersson – très riche, entre autres choses, d’éléments souvent inextricables ; et il en est ressorti cette chose, qui n’est pas « d’arte » et n’a pas de métrique, bien qu’ici et là elle ait soutenu un léger semblant de rythme. (R.V.)

Dialogue maïeutique

FIN DE JOUR 1899<br />
Akseli Gallen-Kallela
Akseli Gallen-Kallela

Comme tu peux le voir, Lucien l’âne mon ami, si tu lis la note du traducteur italien, c’est une chanson venue du nord-ouest de l’Europe et qui a tout l’allure d’être une œuvre poétique importante dans cette partie du continent. Elle l’était en tout cas suffisamment pour qu’elle ait été traduite ou accommodée dans les langues les plus en usages dans ces régions – selon la notice de Riccardo Venturi, au moins en finnois, en anglais et en allemand, toutes traductions et versions faites à partir de l’œuvre originelle, elle-même écrite en suédois assez ancien et original. C’est un correspondant finnois – Juha Rämö – qui l’a proposée aux Chansons contre la Guerre dans ces diverses versions nordiques.

Originelle ?, dit Lucien l’âne un peu dubitatif, n’est-ce pas plutôt, originale qu’il faudrait dire.

Oh, Lucien l’âne mon ami, je connais fort bien cette proximité des deux mots qui parfois se confondent. Cependant, si j’ai dit originelle, c’est précisément pour distinguer l’origine de la chanson de son auteur, auquel aurait renvoyé le mot « original ». Ici, il s’agit de remonter à l’origine des traductions, accommodations, transpositions, versions et que sais-je encore ? Il faut bien distinguer ces deux « origines ».

De fait, dit Lucien l’âne, c’est important ce genre de transferts d’une langue à l’autre, d’une culture à l’autre, d’une poésie à l’autre, mais sans te contrarier, je ferai remarquer que pour nous, c’est de la routine. Pour moi, de m’être baladé dans tant de régions autour de la mer, où au cours des temps, fleurirent tant de langues qui se traduisaient l’une l’autre ou plutôt, dont les habitants des contrées parfois proches, parfois lointaines, parfois hors de portée de la connaissance directe, s’efforçaient de comprendre les récits. C’est ainsi qu’un même récit voyageait d’une version à l’autre, se perdait, reparaissait après de longues vacances. Pour ce qui nous concerne plus directement, je signale que nous avons fait plus de mille versions en langue française de chansons venues d’une langue étrangère et que l’ensemble des contributions du genre aux Chansons contre la Guerre comporte plusieurs dizaines de milliers de versions en de multiples langues de chansons venues elles-mêmes de versions originelles.

D’accord, Lucien l’âne mon ami, tout cela est vrai et passionnant. Cependant, je voudrais ajouter un ou deux compléments à la « note du traducteur ». J’en viendrai ensuite à la chanson elle-même.

Certes, Marco Valdo M.I. mon ami, il faudra que tu en viennes à la chanson elle-même, sans cela, je ne saurai pas ce qu’elle colporte d’extraordinaire, comme j’espère qu’elle en est comblée.

D’abord, Lucien l’âne mon ami, je pense utile de préciser qu’une chanson, pour autant qu’elle ait quelque chose qui soit d’une manière ou d’une autre contre la guerre, n’a pas nécessité de contenir quoi que ce soit d’extraordinaire, même banale, il lui suffit d’être une chanson – avec ou sans musique, et inversement. Ainsi, je reviens à mon intention d’un commentaire préliminaire, qui commente celui du commentateur italien, à propos de sa remarque concernant les traductions à partir de traductions. Cette méthode, disons des « langues relais », des langues intermédiaires, est pourtant l’instrument fondamental et indispensable dans un monde où il existe des centaines ou plus (je ne sais trop) de langues différentes. C’est elle d’ailleurs qui fait la force des Chansons contre la Guerre et c’est grâce à elle que pour ma part j’ai pu proposer des versions françaises – en prenant la plupart du temps appui sur l’italien comme langue-relais – de chansons allemandes, anglaises, espagnoles, catalanes, juives en yiddish ou en hébreu, arabes, turques, grecques, persanes, russes, polonaises, tchèques, finnoises, suédoises, néerlandaises, tanzanienne (en swahili) et peut-être d’autres encore.

Ah, dit Lucien l’âne, venons-en maintenant à la chanson.

Oh, la chanson ?, dit Marco Valdo M.I., je pense qu’il vaut mieux la voir telle qu’en elle-même. Elle renvoie à des soirées villageoises du centre de la Suède, il y a un siècle. Tout le village (ou presque) est là pour entendre ce mendiant voyageur, cet aède, ce colporteur de chansons. Si tu avais lu Le Voyage en Laponie de Carl von Linné, tu saurais comme dans la Suède profonde, il y avait peu de distractions. Bref, comme dans toutes les campagnes profondes, on s’y ennuyait ferme et une soirée de poésie était la bienvenue. C’est à pareille soirée que convie la chanson.

Je verrai donc la chanson telle qu’en elle-même, dit Lucien l’âne. J’imagine pourtant que c’était un peu aussi ce qui expliquait le succès de ton Arlequin amoureux et de ses petits personnages, lui aussi mendiant, lui aussi conteur d’histoires. Dans – pour prendre un exemple – Arlequin et l’Histoire, ne dit-il pas :

« À l’Histoire, il n’y a pas d’échappatoire !
L’Histoire, c’est toute une histoire ;
Mais l’Histoire, Matthias, ne se soucie pas de toi,
L’Histoire ne te connaît pas.
Le sergent-recruteur, lui, se souvient de toi.
Longtemps après, il te retrouvera.
Matĕj, Matthias, Mathieu le déserteur,
Cache-toi dans le trou du souffleur. »

Quant à nous, tissons le linceul de ce vieux monde déboussolé, apeuré, terrorisé, mercantile et cacochyme.

Heureusement !

Ainsi Parlaient Marco Valdo M.I. et Lucien Lane

En rond, autour du mendiant de Luossa, assis
Au feu de camp, ils écoutaient sa chanson.
De choses extraordinaires, de mendiants, de vagabonds,
Et de son grand désir, il chanta toute la nuit :

« Il y a quelque chose au-delà des montagnes, des fleurs et des chants,
Quelque chose derrière les étoiles, derrière mon cœur brûlant.
Écoutez – Quelque chose ici murmure, m’attire et me supplie :
Viens à nous, car cette terre n’est pas ton hoirie ! »

J’écoutais les vagues battre doucement sur le rivage,
Je rêvais de me reposer dans les océans les plus sauvages.
Et en esprit, je désirais des terres inconnues et vagues,
Là où la chose qui nous est le plus chère s’est perdue.

Fruits de l’éternel désir, de mères pâles sommes nés
Et de leurs pénibles douleurs jaillit notre vagissement furieux.
On nous lança dans les montagnes et les plaines à culbuter et jouer,
Aux élans, aux lions, aux papillons, aux mendiants et aux dieux.

Assis tranquillement à côté d’elle qui était mon cœur,
Elle qui tendrement entretient notre maison de ses mains.
J’entendis mon cœur s’écrier : Ce que tu possèdes n’est pas tien !
Et l’esprit m’emporta, pour chercher le bonheur.

Ce que j’aime est loin. Loin, caché, obscur.
Ma vie est un chemin merveilleux et dur.
Je veux crier dans ce bruit, dans ce brouhaha :
« Que disparaisse la Terre, j’aspire à ce que personne n’a ! »

Frères, par-delà des monts, suivez les froides et calmes rivières,
Là-bas où la mer dort et se tait dans son lit, par les crêtes, couronnée,
Quelque part au-delà du ciel, il y a ma maison, il y a ma mère,
Là-bas habillée de roses, dans les brumes d’or poudrées.

Que les eaux glacées et salées fraîchissent mes joues de fièvre,
Que je sois loin de la vie avant que vienne le matin !
Je ne fus jamais de ce monde. Dans ses tribulations sans fin,
Je passais sans paix sans foi, mais l’amour toujours aux lèvres.

Sur le rivage, des coquillages épars, une tonnelle de roses
Où, doucement, se défont les épaves, où l’harassé trouve la pause.
Une chanson jamais entendue, comme l’écho d’un violon résonne
Sous la voûte où réside une béatitude toujours jeune.

inviata da Marco Valdo M.I. - 29/1/2021 - 09:45

Pagina principale CCG

Segnalate eventuali errori nei testi o nei commenti a

hosted by