Un matto [Dietro ogni scemo c'è un villaggio]

Fabrizio De André

Originale	Traduzione finlandese della canzone di Fabrizio De André / Finnish ...
UN MATTO [DIETRO OGNI SCEMO C'È UN VILLAGGIO]	MIELIPUOLI [Jokaisen hullun takana on kylä]
Tu prova ad avere un mondo nel cuore e non riesci ad esprimerlo con le parole, e la luce del giorno si divide la piazza tra un villaggio che ride e te, lo scemo, che passa, e neppure la notte ti lascia da solo: gli altri sognan se stessi e tu sogni di loro	Yrität rakentaa sydämeesi maailman etkä pysty pukemaan sitä sanoiksi, ja päivänvalo jakaa toriaukion kahtia, toisella puolella naurava kylä, toisella sinä, ohikulkeva hullu. Eikä edes yö jätä sinua rauhaan: muut näkevät unia itsestään, sinä heistä.
E sì, anche tu andresti a cercare le parole sicure per farti ascoltare: per stupire mezz'ora basta un libro di storia, io cercai di imparare la Treccani a memoria, e dopo maiale, Majakowsky, malfatto, continuarono gli altri fino a leggermi matto.	Ja toki sinäkin rupeaisit etsimään sanoja, joita muut eivät voisi olla kuulematta: satukirjassakin riittäisi hämmästeltävää puoleksi tunniksi. Yritin opetella ensyklopedian ulkoa, ja »maisterin«, »Majakovskin« ja »metronomin« jälkeen muut jatkoivat ja löysivät minut kohdasta »mielipuoli«.
E senza sapere a chi dovessi la vita in un manicomio io l'ho restituita: qui sulla collina dormo malvolentieri eppure c'è luce ormai nei miei pensieri, qui nella penombra ora invento parole ma rimpiango una luce, la luce del sole.	Ja tietämättä, kenelle olin elämäni velkaa, vein sen takaisin hullujenhuoneelle. Täällä, kummun alla, lepään tahtomattani, vaikka ajatuksiini on tullutkin valoa. Täällä, puolihämärässä, keksin nyt sanoja, vaikka kaipaankin valoa, auringon valoa.
Le mie ossa regalano ancora alla vita: le regalano ancora erba fiorita. Ma la vita è rimasta nelle voci in sordina di chi ha perso lo scemo e lo piange in collina; di chi ancora bisbiglia con la stessa ironia "Una morte pietosa lo strappò alla pazzia".	Luuni antavat vieläkin voimaa elämälle, ne antavat vieläkin voimaa kukkivalle nurmelle. Mutta elämä sammui niiden tukadutettuihin ääniin, jotka mielipuoli jätti suremaan kumpunsa ääreen ja jotka edelleen kuiskivat samoja ironisia sanoja: »Armelias kuolema riisti hänet hulluuden kourista.«