Моя Цыганская
Vladimir Semënovič Vysotskij / Владимир Семёнович Высоцкий| Traduzione finlandese / Finnish translation / Traduction finnoise... | |
| CANZONE GITANA Nel sogno - luci gialle, E rantolo nel sonno: Aspetta, aspetta un poco, Il mattino è più saggio! Ma al mattino niente è come deve, Non с'è questa allegria: O fumi a stomaco vuoto O bevi sul doposbornia Nelle taverne - una tovaglia verde, Tovaglioli bianchi. Paradiso per mendicanti e sciocchi, Per me - come un uccellino in gabbia! Puzzo e penombra nella chiesa, I diaconi bruciano incenso. No! Anche nella chiesa non va, Niente va come deve! Mi affretto verso la montagna, perché ne venga fuori qualcosa. E sulla montagna c'è un ontano, E sotto la montagna un ciliegio. Se solo il pendio fosse coperto di edera, Ne sarei felice, Se solo qualunque altra cosa ... Niente va come deve! Poi allora sulla piana, lungo il fiume. La luce è oscurità, non c'è dio! E nel campo aperto ci sono fiordalisi, E la lunga strada. Lungo la strada – un bosco fitto Con le streghe Baba Jaga [1], E alla fine di quella strada – Un patibolo con le asce. Da qualche parte i cavalli ballano a tempo Controvoglia e con calma. Lungo la strada niente è come deve, E ancora di più alla fine. Né la chiesa né l'osteria – Niente è sacro! No ragazzi, non va niente, Non va niente, ragazzi! | KULJEN JA KIERRÄN Unta nään, valon keltaisen, uniin saapuu haamu. Kuluu aika, yö hälvenee, niin muuttaa kaiken aamu. Vaan ennallaan kaikki on, taas mua haamu vaanii. Hoh, hei, syytän siitä sadetta, juon viinaa krapulaani. Ja tiedän sen nyt, on kaikki mennyt ja mä ryyppään vielä kerran. Minä kuljen, minä kierrän tään maani vielä kerran. Kapakan lautasliinat hohtaa valkoisina sulle. Taivas se on köyhille, vaan linnunhäkki mulle. Kirkoissakin mun silmiäin savu suitsukkeiden viiltää. Ei, jopa kirkoissa, ei ole kultaa, mikä kiiltää. Ja tiedän sen nyt, on kaikki mennyt ja mä ryyppään vielä kerran. Minä kuljen, minä kierrän tään maani vielä kerran. Näin lepän vuoren laella, mun tieni sinne johti. Juurella sen kirsikka kauniina niin hohti. Lohkareella seinämää mä lyön, jo toivo itää. En jaksa, nyt jo tajuan, ei ole mikään niin kuin pitää. Ja tiedän sen nyt, on kaikki mennyt ja mä ryyppään vielä kerran. Minä kuljen, minä kierrän tään maani vielä kerran. Näen pelloilla, vain kilejä, kun kuljen joen uomaa. En valoa, en varjoa, en jumalaakaan huomaa. Tien varrella vain metsän nään, niin tiheän, niin sankan, ja mestauslavan kirveineen ja pyövelin niin vankan. Ja tiedän sen nyt, on kaikki mennyt ja mä ryyppään vielä kerran. Minä kuljen, minä kierrän tään maani vielä kerran. |
[1] Vecchia fattucchiera nella mitologia protoslava |
