Охота на волков
Vladimir Semënovič Vysotskij / Владимир Семёнович Высоцкий| Versione ceca di Edvard Sidoryk | |
| SUSIJAHTI Kurkkua polttaa. Mä juoksen nyt pakoon. Niin oli eilen ja niin on myös tänään. Me rinkiä juostaan, ne sai meidät ansaan. Verijuovat vain hangelle jää. Ne nostaa aseensa, ne nauraen tähtää ja lyijysalamat singahtelee. Kun pakotietä ei löydetä mistään, jotkut kaatuu, monet kompastelee. Ne ampuu sutta nyt, ne ampuu sutta. Ne huutaa innoissaan ja koirat ulvahtaa. Ne ampuu naaraatkin, ne ampuu pennutkin. Ja lumen väri pian on lipunpunainen. Jahti tällainen ei reilu oo koskaan. Ne piilopaikoistaan vaan posottaa. Suden laki on heillekin tuttu. Ne punalipuin meidät vangeiksi saa. Ne kyllä tietää että seuraamme laumaa. Sen emo pennuilleen jo opettaa. Äidinmaidosta tiedon tän’ saimme: Punalippua ei saa ohittaa! Ne ampuu sutta nyt, ne ampuu sutta. Ne huutaa innoissaan ja koirat ulvahtaa. Ne ampuu naaraatkin, ne ampuu pennutkin. Ja lumen väri pian on lipunpunainen. On kitamme vahva, on jaloissa voimaa. Siis susi vanhin nyt vastaus suo. Me miksi lauhkeina lampaiden lailla, nyt käymme yhdessä lahtarin luo? Miksen uhmaa jo vanhoillisuutta, vaan oon kuuliainen ainiaan. Mä silmät suljen, nyt hetki koittaa. Pyssyn suu tarjoo kohtaloaan. Ne ampuu sutta nyt, ne ampuu sutta. Ne huutaa innoissaan ja koirat ulvahtaa. Ne ampuu naaraatkin, ne ampuu pennutkin. Ja lumen väri pian on lipunpunainen. Mä päätin elää, se muutti kaiken. Lippurivin läpi ryntäsin pois. En suden lakiakaan mä totellut enää, se minut kuolemaan johtanut ois’. Ja kurkkua polttaa. Mä juoksen, mä juoksen. Nyt on tänään, ei mikään eilinen. Mä jouduin ansaan ja pääsin karkuun. On lahtaajien tähän tyytyminen. Ne ampuu sutta nyt, ne ampuu sutta. Ne huutaa innoissaan ja koirat ulvahtaa. Ne ampuu naaraatkin, ne ampuu pennutkin. Ja lumen väri pian on lipunpunainen. | Chvátám ze všech sil a ze všech šlach, no ale dnes, stejně jako včera, obklopili mě, obklopili, vesele si na nás čekají. Ze smrku dvouhlavňovky vyčnívají, tam se lovci ve stínu skrývají. Na sněhu si vlci běhají, ze kterých se živé terče staly. Troubí se na vlčí lov, troubí se na lov! Na šedé šelmy, na staré a na vlčata. Ozývá se naháňka a psí láj je doslov, krev na sněhu a z praporků skvrna rudá. Neférově si hraji s vlky lovci. Ale ruka neškubne! Obklopili náš výběh praporky, střílí jistě, rukou nechvěje! Vlk nemůže narušit tradici. Asi v dětství, jako slepá štěňata, jsme my - vlčata - sáli vlčici a vsáli: „za praporky se nikdo nevydá!“ Troubí se na vlčí lov, troubí se na lov! Na šedé šelmy, na staré a na vlčata. Ozývá se naháňka a psí láj je doslov, krev na sněhu a z praporků skvrna rudá. „Naše nohy a čelisti jsou rychlé, tak proč tomu tak je, otče, že jen otráveně vrčíme na výstřel a neprorveme se na lovce?“ „Vlk by neměl, nemůže, není zbytí!“ A takhle končí moje bytí: Ten, kterému jsem předurčen, se na mě usmál a zvedl hlaveň. Troubí se na vlčí lov, troubí se na lov! Na šedé šelmy, na staré a na vlčata. Ozývá se naháňka a psí láj je doslov, krev na sněhu a z praporků skvrna rudá. No a já se z poslušnosti vyrval, až za praporky - chuť žít je silnější, za zády jsem s radosti poslouchal naříkající křiky lidí. Chvátám ze všech sil a ze všech šlach, no ale dnes je to jiné, než včera, obklopili mě, obklopili, ale zůstali s prázdnou lovci! Troubí se na vlčí lov, troubí se na lov! Na šedé šelmy, na staré a na vlčata. Ozývá se naháňka a psí láj je doslov, krev na sněhu a z praporků skvrna rudá. |
