Im Jahre siebzig, die Hitze war groß
da war bei Sedan die Hölle los
Er war zwanzig Jahr und Student und hieß Jean
und er lief in den Tod auf Befehl: "En avant!"
An dem hölzernen Kreuz unterm Hügel so klein
da gruben sie ihn in die Erde ein
Und irgendwer, eine Schwester, die gab
eine Rose ihm mit in das Grab
Die Rose, die Rose war rot, so rot
und bleich war die Liebe, so bleich wie der Tod
Die Rose, sie blühte und starb wie sie
Adieu, adieu, mon ami!
Im Jahre siebzehn, es war bei Cambray
da fuhren die Tanks durch den blutigen Schnee.
"Die Gasmasken auf!" Doch der ätzende Hauch
fraß sich schon in Martins zerschossenen Bauch
Und es wurden verscharrt mit ihm achthundert Mann
Der Regen, der hörte wie Weinen sich an
Und auf dem Grab, in der giftigen Luft
erstickte der Rose Duft
Die Rose, die Rose war rot, so rot
und bleich war die Liebe, so bleich wie der Tod
Die Rose, sie blühte und starb wie sie
Adieu, adieu, mon ami!
Im Jahre vierzig: Paris - Gare du Nord.
Ein Zug kam nicht an, er entgleiste zuvor
Zehn Geiseln im Hof, eine Frau war dabei
Dann fiel eine Salve, dann Stille, kein Schrei
Und erst spät in der Nacht trug man alle nach Haus
Sie sah'n nicht wie Helden in Büchern aus
Es legte noch eine zitternde Hand
eine Rose vor Tag in den Sand
Die Rose, die Rose war rot, so rot
und bleich war die Liebe, bleich wie der Tod
Ist das vergangen, sagt, ist das vorbei
Ich hör die Fragen, sie meinen uns zwei
Vergiß das niemals, mon ami, weil nur dann
nicht alles noch einmal beginnen kann
Uns're Väter und Väter der Väter dahin
es war trotz der Lügen ein Tod ohne Sinn
Sinnlos? Non! Nein! Seh'n wir beide es ein:
Es darf nie wieder, nie wieder sein
Die Rose, die Rose war rot, so rot
und bleich war die Liebe, so bleich wie der Tod
Die Rose, sie blüht noch in meinem Lied
damit sowas nie mehr geschieht
da war bei Sedan die Hölle los
Er war zwanzig Jahr und Student und hieß Jean
und er lief in den Tod auf Befehl: "En avant!"
An dem hölzernen Kreuz unterm Hügel so klein
da gruben sie ihn in die Erde ein
Und irgendwer, eine Schwester, die gab
eine Rose ihm mit in das Grab
Die Rose, die Rose war rot, so rot
und bleich war die Liebe, so bleich wie der Tod
Die Rose, sie blühte und starb wie sie
Adieu, adieu, mon ami!
Im Jahre siebzehn, es war bei Cambray
da fuhren die Tanks durch den blutigen Schnee.
"Die Gasmasken auf!" Doch der ätzende Hauch
fraß sich schon in Martins zerschossenen Bauch
Und es wurden verscharrt mit ihm achthundert Mann
Der Regen, der hörte wie Weinen sich an
Und auf dem Grab, in der giftigen Luft
erstickte der Rose Duft
Die Rose, die Rose war rot, so rot
und bleich war die Liebe, so bleich wie der Tod
Die Rose, sie blühte und starb wie sie
Adieu, adieu, mon ami!
Im Jahre vierzig: Paris - Gare du Nord.
Ein Zug kam nicht an, er entgleiste zuvor
Zehn Geiseln im Hof, eine Frau war dabei
Dann fiel eine Salve, dann Stille, kein Schrei
Und erst spät in der Nacht trug man alle nach Haus
Sie sah'n nicht wie Helden in Büchern aus
Es legte noch eine zitternde Hand
eine Rose vor Tag in den Sand
Die Rose, die Rose war rot, so rot
und bleich war die Liebe, bleich wie der Tod
Ist das vergangen, sagt, ist das vorbei
Ich hör die Fragen, sie meinen uns zwei
Vergiß das niemals, mon ami, weil nur dann
nicht alles noch einmal beginnen kann
Uns're Väter und Väter der Väter dahin
es war trotz der Lügen ein Tod ohne Sinn
Sinnlos? Non! Nein! Seh'n wir beide es ein:
Es darf nie wieder, nie wieder sein
Die Rose, die Rose war rot, so rot
und bleich war die Liebe, so bleich wie der Tod
Die Rose, sie blüht noch in meinem Lied
damit sowas nie mehr geschieht
Contributed by Juha Rämö - 2015/3/11 - 15:04
Language: Finnish
Versione finlandese di Saukki (Sauvo Puhtila)
Finnish lyrics by Saukki (Sauvo Puhtila)
Suomalaiset sanat: Saukki (Sauvo Puhtila)
Here's a link to this touching song performed by Tauno Palo, a beloved Finnish actor:
Finnish lyrics by Saukki (Sauvo Puhtila)
Suomalaiset sanat: Saukki (Sauvo Puhtila)
Here's a link to this touching song performed by Tauno Palo, a beloved Finnish actor:
RUUSU ON PUNAINEN
Von Döbeln joukkonsa Juuttaalle toi
ja synkkinä kanuunat ne soi
Vuonna kahdeksantoist-nolla-kahdeksan kai
tuskin viistoista vuottansa täyttää mies sai
Puisen ristin sai hän, kummun vähäisen niin
kun illalla kaatuneet haudattiin
Jostakin ystävä tuntematon
kukan haudalle taittanut on
Se ruusu on kirkasta purppuraa
ja rakkaus valju kuin kuoleman maa
Se ruusu on kuollut kuin kuoli hän
Ken vei, ken vei elämän
Satakymmenen vuotta kun meni niin
nyt Tampereen hangilla taisteltiin
Oli veljeään vastassa veli nyt
vaan he kumpikin kaatuivat puolesta maan
Lumi valkea peittona heillä vain on
ja kummankin hauta on tuntematon
Ei toki niin, joku kummankin luo
kuin salaa ruusun tuo
Ne ruusut on puhdasta purppuraa
ja rakkaus valju kuin kuoleman maa
Ne ruusut on kuolleet ja kuihtuneet
ja kiistat on kadonneet
Kun Summa petti he juoksivat pois
hän joukossa myös, kuka tuomita vois
He kuulivat vain yhden räjähdyksen
ja sankarin osan he saivat myös sen
Ette kuvia heistä kirjoissa nää
Ne vahvimmat miehet ei ehjiksi jää
Nyt melkein tyhjälle arkulle näin
ruusu hentoinen jäi ystäväin
Se ruusu on puhdasta purppuraa
ja rakkaus valju kuin kuoleman maa
Ja mitäs sitten niin kuinka on nyt
jo moni sitä on kysynyt
Näin ei käydä saa milloinkaan uudestaan
ei hulluutta päästää saa jatkumaan
Meidän isämme isät ja isämme niin
ovat kaatuneet taistoihin mielettömiin
Turhaanko, ei, mutta tunnustakaa
nyt ei miekalla oikeutta saa
Vain ruusu on kirkasta purppuraa
ja rakkaus valju kuin kuoleman maa
Se ruusu on hehkua sydämen
eikä kuihdu purppura sen
Von Döbeln joukkonsa Juuttaalle toi
ja synkkinä kanuunat ne soi
Vuonna kahdeksantoist-nolla-kahdeksan kai
tuskin viistoista vuottansa täyttää mies sai
Puisen ristin sai hän, kummun vähäisen niin
kun illalla kaatuneet haudattiin
Jostakin ystävä tuntematon
kukan haudalle taittanut on
Se ruusu on kirkasta purppuraa
ja rakkaus valju kuin kuoleman maa
Se ruusu on kuollut kuin kuoli hän
Ken vei, ken vei elämän
Satakymmenen vuotta kun meni niin
nyt Tampereen hangilla taisteltiin
Oli veljeään vastassa veli nyt
vaan he kumpikin kaatuivat puolesta maan
Lumi valkea peittona heillä vain on
ja kummankin hauta on tuntematon
Ei toki niin, joku kummankin luo
kuin salaa ruusun tuo
Ne ruusut on puhdasta purppuraa
ja rakkaus valju kuin kuoleman maa
Ne ruusut on kuolleet ja kuihtuneet
ja kiistat on kadonneet
Kun Summa petti he juoksivat pois
hän joukossa myös, kuka tuomita vois
He kuulivat vain yhden räjähdyksen
ja sankarin osan he saivat myös sen
Ette kuvia heistä kirjoissa nää
Ne vahvimmat miehet ei ehjiksi jää
Nyt melkein tyhjälle arkulle näin
ruusu hentoinen jäi ystäväin
Se ruusu on puhdasta purppuraa
ja rakkaus valju kuin kuoleman maa
Ja mitäs sitten niin kuinka on nyt
jo moni sitä on kysynyt
Näin ei käydä saa milloinkaan uudestaan
ei hulluutta päästää saa jatkumaan
Meidän isämme isät ja isämme niin
ovat kaatuneet taistoihin mielettömiin
Turhaanko, ei, mutta tunnustakaa
nyt ei miekalla oikeutta saa
Vain ruusu on kirkasta purppuraa
ja rakkaus valju kuin kuoleman maa
Se ruusu on hehkua sydämen
eikä kuihdu purppura sen
Contributed by Juha Rämö - 2015/3/11 - 17:51
Esiste anche una versione polacca del 1966,di Wanda Sieradzka, intitolata “Róża była czerwona” interpretata da Jerzy Połomski nel suo disco “Jerzy Połomski Śpiewa”
Lascio ovviamente a Krzyś la ricerca del testo...
Lascio ovviamente a Krzyś la ricerca del testo...
Bernart Bartleby - 2015/3/11 - 20:48
Language: Polish
Versione polacca di Wanda Sieradzka de Ruig
Interpretata in polacco da Jerzy Połomski sulle note originali di Gerd Natschinski. La stessa musica della versione finlandese.
Il testo trovato qui
Interpretata in polacco da Jerzy Połomski sulle note originali di Gerd Natschinski. La stessa musica della versione finlandese.
Il testo trovato qui
Miał dwadzieścia lat, a na imię Jean
Studiował, gdy trwał spokojny czas
I zanim na rozkaz "soldats-en-avan!"
Biegł w bój pod Sedan i krzyknął...i padł...
Gdy na wieczny swój sen już do ziemi miał iść
Na mogiłę, na pierś wystrugali mu krzyż
A siostra w mundurze, co stała tuż-tuż
Rzuciła mu różę wprost w grób.
Czerwony, czerwony był kwiat i cierń
A miłość tak biała, tak biała jak śmierć
Jak róża kwitnąca przestała żyć
Adieu, adieu, mon ami.
Siedemnasty rok. To było Cambrey.
Szły czołgi na skos przez zbroczony krwią śnieg
Niestraszne są kule, niestraszny jest tank
Włóż maskę na twarz, już gaz dusi krtań
Chłopców ośmiuset z pola z nim zwlekli pod noc
I deszcz słyszał szloch, bo to po nich był szloch
A na grobie w oparach trujących jak zło
Konała róży woń.
Czerwony, czerwony był kwiat i cierń
A miłość tak biała, tak biała jak śmierć
Jak róża kwitnąca przestała żyć
Adieu, adieu, mon ami.
W czterdziestym Paryż na torze ślad min
Nie doszedł pociąg, wysadzono go z szyn
Dziesięciu ze stu postawiono pod mur
Rozległa się salwa i cisza bez słów
Uprzątnięto ten stos, zmyto bruk, szary bruk
Tylko dom ślady niósł na swej ścianie od kul
Ale nim nastał świt, nim skończyła się noc
Róż gałązkę położył tam ktoś.
Czerwony, czerwony był kwiat i cierń
A miłość tak biała, tak biała jak śmierć
W piosence rozkwita dziś czerwień róż
By to nie zdarzyło się już.
Studiował, gdy trwał spokojny czas
I zanim na rozkaz "soldats-en-avan!"
Biegł w bój pod Sedan i krzyknął...i padł...
Gdy na wieczny swój sen już do ziemi miał iść
Na mogiłę, na pierś wystrugali mu krzyż
A siostra w mundurze, co stała tuż-tuż
Rzuciła mu różę wprost w grób.
Czerwony, czerwony był kwiat i cierń
A miłość tak biała, tak biała jak śmierć
Jak róża kwitnąca przestała żyć
Adieu, adieu, mon ami.
Siedemnasty rok. To było Cambrey.
Szły czołgi na skos przez zbroczony krwią śnieg
Niestraszne są kule, niestraszny jest tank
Włóż maskę na twarz, już gaz dusi krtań
Chłopców ośmiuset z pola z nim zwlekli pod noc
I deszcz słyszał szloch, bo to po nich był szloch
A na grobie w oparach trujących jak zło
Konała róży woń.
Czerwony, czerwony był kwiat i cierń
A miłość tak biała, tak biała jak śmierć
Jak róża kwitnąca przestała żyć
Adieu, adieu, mon ami.
W czterdziestym Paryż na torze ślad min
Nie doszedł pociąg, wysadzono go z szyn
Dziesięciu ze stu postawiono pod mur
Rozległa się salwa i cisza bez słów
Uprzątnięto ten stos, zmyto bruk, szary bruk
Tylko dom ślady niósł na swej ścianie od kul
Ale nim nastał świt, nim skończyła się noc
Róż gałązkę położył tam ktoś.
Czerwony, czerwony był kwiat i cierń
A miłość tak biała, tak biała jak śmierć
W piosence rozkwita dziś czerwień róż
By to nie zdarzyło się już.
Contributed by krzyś - 2015/3/12 - 07:36
Scusate... Niilo Sauvo Pellervo Puhtila e Wanda Sieradzka sono gli autori rispettivamente della versione in finlandese e in polacco del testo di Jürgen Degenhardt.
La musica è sempre quella di Gerd Natschinski.
La musica è sempre quella di Gerd Natschinski.
Bernart Bartleby - 2015/3/12 - 11:59
×
![]()
Note for non-Italian users: Sorry, though the interface of this website is translated into English, most commentaries and biographies are in Italian and/or in other languages like French, German, Spanish, Russian etc.
Parole / lyrics / Text: Jürgen Degenhardt
Prima esecuzione di Gerry Wolff (1920-2005) sul lato A di un 45rpm pubblicato nel 1966 per i tipi di AMIGA in RDT (sul lato B, “Mond Über Dem Mekong” di Siegfried Köhler, interpretata da Barbara Kellerbauer)
Dell’anno successivo la versione finlandese (“Ruusu On Punainen”) di Tauno Palo (1908-1982) su musica di Niilo Sauvo Pellervo Puhtila (1928-2014)
In seguito in molte compilation, a cominciare da “Die Rose War Rot: Schlager Chansons Unserer Tage” del 1967, pubblicata sempre da AMIGA in RDT.
(Bernart Bartleby)